Sanoilla on väliä ja aivan erityisesti niillä on merkitystä, kun puhumme syrjityistä ja sorretuista, puhumme vaiennettujen äänellä. Tässäkin blogissa on muistutettu, miten tärkeää on olla käyttämättä mielenterveyteen liittyviä termejä yhteyksissä, joihin ne eivät kuulu. Samoin on tärkeää olla psykologisoimatta yhteiskunnallisia ongelmia: syrjintä ei johdu syrjijien mielenvikaisuudesta vaan rakenteista, jotka sen tekevät mahdolliseksi.
Luin vastikään Jouko Jokisalon erinomaisen Euroopan radikaali oikeisto -kirjan (Into Kustannus 2016). Erityisen kiinnostava ja ansiokas on kirjan äärioikeiston muslimivihaa käsittelevä luku, josta kelpaa nostaa tähän blogiin tärkeä terminologinen huomio.
Suomessakin on viime aikoina totuttu puhumaan islam(o)fobiasta. Käsite on kuitenkin monella tavalla epätarkka ja ongelmallinen. Jokisalo tuo esille saksalaisessa keskustelussa yleistyneen tavan puhua fobian sijaan muslimi(n)vastaisesta rasismista (antimuslimischer Rassismus). Jokisalo kirjoittaa:
Islamofobia-käsitettä pidetään riittämättömänä, koska se jää psykologiselle tasolle ja ilmaisee irrationaalista pelkoa jättäen tietoisen poliittisen toiminnan tarkastelun ulkopuolelle. Ongelmana on myös se, että puhuttaessa islamofobiasta se ymmärretään enemmänkin yksilön ennakkoluulojen ongelmaksi. … Yhteiskunnalliset rakenteet ja valtasuhteet ovat tarkastelun ulkopuolella kuten kysymys siitä, missä instituutiossa ”rasistista tietoa” tuotetaan.
Tietenkin kaikki vieras (mitä muslimit yhä monelle ovat) voi myös pelottaa, mutta sen kutsuminen fobiaksi kääntää keskustelun sivuraiteelle. Muslimivastainen rasismi on vihaa ja syrjintää, jolla usein on enemmän tai vähemmän julkilausuttu poliittinen tausta. Fobiapuheet sulkeistavat myös esimerkiksi vihaa lietsovien poliitikkojen vastuun pois keskustelun piiristä: kysehän on vain yksilöpsykologiasta, mihin voidaan vaikuttaa vain valistamalla yksilöä, ei puuttumalla rakenteisiin.
Vihan psykologisointi ei itse asiassa ole kovinkaan kaukana puheista, joissa etenkin ei-muslimit terroristit tai joukkosurmaajat leimataan julkisessa keskustelussa automaattisesti ”hulluiksi”, ”avohoitopotilaiksi” tai ”persoonallisuushäiriöisiksi” ja todetaan, ettei ”terve ihminen toimisi noin”. Tietenkin on totta, että monilla julmia tekoja tehneillä on ollut psyykkisiä ongelmia. Tämä ei kuitenkaan tee kaikista mielenterveysongelmaisista terroristeja. Samoin on mielenkiintoista, miten samaa retoriikkaa käytetään ani harvoin islamistiterroristeista. Islam asettuu tässä keskustelukehyksessä mielisairauteen verrattavaksi, absoluuttisen selittäväksi taustatekijäksi.
On pirun helppo sanoa Anders Behring Breivikiä hulluksi. Mielenterveyskortti on tämän pelin ”vapaudu vankilasta” (sic): siihen vetoamalla voidaan näppärästi unohtaa yhteiskunnalliset tekijät, jotka ovat mahdollistaneet Breivikin ja kaltaistensa rasistisen vihan. Fobiapuhe tuntuukin kulttuuriselta selviytymiskeinolta. Psykologisoimalla yhteiskunnalliset rakenteet ja yksilöllistämällä yleisen vältymme siltä ikävältä pohdinnalta, että ongelma saattaisikin olla meissä.
Islam(o)fobian lisäksi myös homofobia- ja transfobia-sanoja on parempi välttää. Jotkut lgbt-aktivistit ovatkin alkaneet käyttää homo- ja transvihan käsitteitä, kun tarkoitetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa vihaa, vihapuhetta ja sortoa. Nämä ovat siksikin parempia termejä, että niitä voi käyttää yhtä lailla yhteisöistä kuin yksilöistäkin.
Kuva: Smallest Forest / cc2.0 / Flickr [kuvassa kirjailtu pöllö sateenkaarenvärisellä, maalatulla kankaalla]
Kirjoitti: Napakettu
Radikaalia mielenterveyttä 
Muuten hyvä, mutta mielestäni sana ”hullu” ei ole lääketieteellinen tai mielenterveydellinen termi vaan yleiskielen sana, joka tarkoittaa henkilöä, joka on tilassa, jossa tekee älyttömiä ja järjettömiä, eli hulluja, asioita. Vähän niin kuin Forrest Gumpin äiti sanoi tyhmyydestä: ”Stupid is, stupid does.”
Itse sanon, että hulluus on mielentila. Se voi johtua monista asioista, joista yksi voi olla mielisairaus. Mielisairaskaan ei ole aina hullu, jos on esimerkiksi lääkitys kohdallaan tai muuten ”hyvä kausi”.
Tässä mielessä esimerkiksi Breivikiä voi mielestäni hyvinkin sanoa hulluksi viittaamatta vielä mitenkään hänen lääketieteelliseen mielenterveyteensä.
TykkääTykkää
Olet periaatteessa oikeassa, ”hullu”-sanaa kun voi käyttää hyvin monenlaisissa, myös positiivisissa, merkityksissä (”hullutella” jne.). Tässä onkin kyse ennemmin kontekstista, tuskin kukaan kutsuu ABB:tä hulluksi merkityksessä ”hullunhauska”. Eli toisaalta olen kanssasi samaa mieltä, toisaalta en 🙂 Viitekehys ratkaisee, ja kirjoituksessani oli kyse nimenomaan tällaisesta negatiivisesta, mielenterveyteen liittyvästä kehystämisestä.
TykkääTykkää
Mielestäni kannattaa huomata että -fobia -ilmaisutavan popularisoi aikoinaan amerikkalainen LGBT-liike propagandistisessa tarkoituksessa. Katsottiin että vastustajien leimaaminen ”pelokkaiksi” on hyödyllinen strategia, koska (irrationaalista) pelkoa on helppo pitää heikkouden merkkinä – vastustajat voidaan hiljentää jos suuri yleisö näkee ne pelkkinä pelokkaina ”reppanoina”.
Viha on aktiivisempi ja voimaannuttavampi tunne (”vihaan eriarvoisuutta”) joka vaatii tilaa ja ääntä itselleen. Homovihasta puhujat saattavat tahtomattaan tehdä itselleen karhunpalveluksen.
TykkääTykkää