[Kuvassa on suloinen, mutta uupuneen näköinen rilakkuma-karhu. Karhulla on silmien alla pussit ja kädessä uniriepu.]
Teen hiljaista työtä. Klikkaan unfollow-, unfriend- ja unlike-nappeja sosiaalisissa medioissani, harvoin tosin ajoissa. Pahan olon myrkky on jo tipahtanut vatsan pohjalle ja leviää sieltä koko kehoon. Syke nousee ja ajatukset laukkaavat. Miksi minun kehoni ja maailman välissä ei ole suodatinta?
Kun kaveripiiri on tiedostavaa, se näkyy myös somessa. 2016 ja tämä hallituskausi ovat olleet erityisen toivotonta aikaa. Uskon, että masentavan tiedon jakamisella on hyvät tarkoitusperät: tiedon lisääminen, herättäminen toimintaan ja äänen antaminen hiljennetyille. Kun mediat toistavat samat uutiset, ihmiset lukevat eri lähteistä ja algoritmit toimivat tietyllä tavalla, on somen syöte täynnä toivottomuutta. Se loinen tekee minuun pesän helpommin, kuin moniin terveisiin.
Uutiset menettelevät, mutta vihapuheen kierrättämistä en jaksa ymmärtää. Moni valkoinen heterokaverini kierrättää kuvankaappauksia esimerkiksi Aito avioliitto -mouhottajilta ja Uuden Suomen kommenttipalstalta. Näen todella harvoin päivityksen saatteena närkästystä, analyysia tai toiminnan paikkoja. Sen sijaan törmään sanaseppäilyyn ja naureskeluun. Mitään konkreettista vähemmistöjen puolustamista ei näissä julkaisuissa tapahdu.
En suosittele kenellekään dialogia kommenttipalstoilla, mutta en näe kuplassa kierrättämisessä muuta funktiota kuin luokkainhoista elitismiä. Minulle ja muille vähemmistöjen edustajille nämä postaukset eivät tuo mitään uutta tietoa. Ne painavat mielen laukaisevia pisteitä, joihin on tallentunut lukemattomia omakohtaisia kokemuksia syrjinnästä. Ne satuttavat, eivätkä luo hyvää liittolaiskulttuuria. Me emme tarvitse sinun apuasi muiden halveksunnassa, vaan omissa kamppailuissamme.
Kun sinä tuohdut ja naurat netissä, me kuljemme siellä ja tosielämässä (mikro)aggressioiden miinakentällä. Annamme lääkäreiden olettaa meitä heteroiksi, jätämme suutelematta hyvästiksi ja katsomme maahan ihmisiä ohittaessa. Rodullistetut eivät uskalla puhua julkisilla paikoilla äidinkieltään tai liikkua yksin. Nämä ovat vasta varatoimenpiteitä ja ehdollistumisia, jotka tehdään ennen huutelua ja lyöntejä.
Tieto tästä on jo olemassa. Miten aiot levittää sitä pönkittämättä itseäsi?
Radikaalia mielenterveyttä 