[kuvassa makaavaa kettua esittävä isokokoinen graffiti]
Aamulla herätessäni (tai no, minun aamuni on muiden iltapäivä) en ollut varma, mitä kello on. Onko kännykän kello vaihtanut aikaa vai ei? Mistä minä tämänkin nyt tarkistan, hemmetti? Mieleen nousi epämiellyttäviä takautumia päihdeajoilta, jolloin kahdeksalta herätessä oli täysin mahdoton päätellä, oliko aamu vai ilta. Onneksi tänään ei tarvinnut mennä heti aamusta mihinkään. Luultavasti stressin määrä olisi ollut mittaamaton.
Taas on se aika vuodesta, kun kelloja pitää vekslata tunti jompaankumpaan suuntaan. Maatalousyhteiskunnan peruja olevaa rukkausta on melkoisen vaikea perustella enää nykypäivänä, ja voi hyvinkin väittää siirtelystä olevan nykyään enemmän haittaa kuin hyötyä – jos ei useimmille, ainakin hyvin monille.
Monelle mielenterveysongelmaiselle nukkuminen on vaikeaa. Toisille, kuten minulle, säännöllisen uni-valverytmin ylläpitäminen on haasteellista: ilman purkkimelatoniinia tai lääkkeitä nukkumaanmenoaika siirtyy jatkuvasti eteenpäin, samoin herääminen. Toisten taas on hankala saada unta ihan mihin kellonaikaan tahansa, kun taas toisia haittaa katkonainen uni tai liian varhainen herääminen. Uniongelmaisille taitaakin olla yhteistä vain se, että kellojen ropeltaminen näyttäytyy kiusantekona. Kun ensin on nähnyt hemmetisti vaivaa sen eteen, että on saanut unirytminsä sovitettua omaan työrytmiinsä tai muuten sopivaksi, ilmestyy historian hämäristä kellokalle ja romuttaa koko paskan.
Kesä- ja talviajan vaihtelu on saanut alkunsa työelämän tarpeista. Tuntuu kuitenkin siltä, että tämän päivän pirstaleista ja monimuotoista työelämää kellojen siirtely ennemmin haittaa. Esimerkiksi vuorotyö on muutenkin sekä henkisesti että fyysisesti niin kuormittavaa, että lisärasitus ei tunnu reilulta. Ajan muutoksista kärsivätkin eniten monet sellaiset, joita yhteiskunta muutenkin kurmoottaa – sairaiden lisäksi etenkin epäsäännöllistä vuoro- tai silpputyötä tekevät, joilla harvoin on mahdollisuutta vaikuttaa omiin työaikoihinsa. Tässäpä perskekohallitukselle ilmainen vinkki työelämän tehostamiseen: lakkauttakaa kesä- ja talviajan vuorottelu. Väitän, ettei kukaan jäisi kaipaamaan.
Liian vähäisen nukkumisen haitat tunnetaan nykyään jo hyvin, samoin vaihtelevan unirytmin (esimerkiksi vuorotyössä). Aikaerorasituskin tunnetaan. Kaikki nämä kuormittavat ihmistä sekä ruumiillisesti että henkisesti, ja me mielenterveysongelmaiset kärsimme kaksin verroin. Vaikka itselleni tämä kellojen taaksepäin siirtäminen on helpompaa kuin eteenpäin, tiedän jo, että ensi viikolla töissä röhnöttää tavanomaista vittuuntuneempi napakettu. Joutaisi romukoppaan tämä naurettava pelleily.
Radikaalia mielenterveyttä 