”Luokka on elämän ja kuoleman kysymys”

Kävin muutama vuosi sitten kunnallisen lääkärin luona särkevän jalan takia. Sain ajan, koska varasin sen alun perin kiireellisempää asiaa varten.

Jalkaan sattui erityisesti juostessa ja se puutui säännöllisesti. Sinänsä ystävällinen lääkäri tarjosi umpikujaa: ”En voi oikein tutkia sua, koska noin nuorilla ei ole sellaisia ongelmia.”

Seuraavana vuonna olin määräaikaisen työsuhteen kautta oikeutettu työterveyshuoltoon. Menin työterveyslääkärin pakeille saman ongelman kanssa. Lääkäri väänteli ja kokeili jalkaa, kyseli, kuunteli ja otatti röntgenkuvan. Ongelma otettiin vakavasti, vaikka se ei ollut akuutisti terveyttä uhkaava asia.

Työterveyteen on tervetullut pienenkin asian kanssa, koska siellä on enemmän sekä resursseja että halua ennaltaehkäistä suurempia ongelmia. Jonojen, rajoitusten ja henkilökunnan suhtautumisen vuoksi julkisessa terveydenhoidossa käyminen vähän hävettää.

Kun katsotaan avoterveydenhuoltoa, Suomen kolmiportainen terveydenhoitomalli on OECD-maiden eriarvoisimpia.

Hyvätuloiset ja korkeakoulutetut elävät huomattavasti pitempään ja kokevat itsensä terveemmiksi kuin pienituloiset ja matalasti koulutetut.

Elinikä ja terveys ovat esimerkkejä kiistattomista luokkaeroista, jotka eivät häviä, vaikka ekonomisti tai iltapäivälehden kolumnisti niitä miten pyörittelisi. Silti luokkaeroista puhuminen koetaan Suomessa hankalaksi.

Luokkapuhe nolottaa, koska se tekee näkyväksi, että ihmisryhmien väliset suhteet eivät ole symmetrisiä. Se näyttää, että toiset hyötyvät yhdessä tehdystä työstä enemmän kuin toiset. Luokkapuhe myös viittaa menneisiin vuosikymmeniin, epätasa-arvoon, riistoon ja vasemmistolaisuuteen, siis asioihin, joiden pitäisi olla kauan sitten taakse jääneitä.

Lue loputkin: Luokka on elämän ja kuoleman kysymys, ja silti siitä puhuminen nolottaa ja hävettää.