Vammaisuutta pidetään yhä usein ensisijaisesti yksilön vikana eikä fyysisesti etuoikeutetuille luodun maailman sivutuotteena. Pohjimmiltaan syrjinnässä on kuitenkin kyse sosiaalisissa suhteissa syntyvästä ilmiöstä. Pyörätuoli tai sokeus ei tee ihmisestä eriarvoista tilanteissa, joissa ympäristö on esteetön tai tietoa on tarjolla muutenkin kuin näönvaraisesti. Epätasa-arvo syntyy siitä, että lätkäistään sokolle tekstiä käteen tai järjestetään tapahtuma esteellisissä tiloissa. Meillä syntymävammaisilla ei ole kehossamme aistia, joka monitoroisi myyttisestä normista poikkeamista. Anomalia asetetaan jatkuvasti ulkopuolelta. Ympäristön ja toisten ihmisten toimesta.
Miten sinusta voi tulla vammaisten ally?
1. Kuuntele ja tutustu vammaisiin ihmisiin. Meitä löytyy kaikilta elämänalueilta ja me kaikki identifioidumme eri tavoin. Puhumme mielellämme monista muistakin aiheista kuin vammaisuudesta tai sairauksista.
2. Mieti mitä sanot ja miten. Älä levitä stereotypioita, että kehitysvammaiset ovat iloisia ja että teidän talon rullatuoliin sidottu potilas nauttii elämästään enemmän kuin muut.
3. Edistä saavutettavuutta ja puolusta vammaisten ihmisoikeuksia. Vaikuta lähiympäristösi ja työpaikkasi esteettömyyteen. Älä käytä Museovirastoa tekosyynä – siellä on kivoja tyyppejä, jotka ovat vuosia pyrkineet ratkomaan ongelmia meidän kanssamme.