Yksinäisyydestä

[kuvassa huoneen nurkka, jossa on kyyristyneenä valkoinen balettitanssija kärkitossuissa, kämmenet vasten seinää. Tanssija on kuvattu sivulta, eikä hänen kasvojaan näy. Päällä on roosa mekko. Lattia on tumman sininen ja seinä vaalean sininen.]

Lähes kaikki ihmissuhteeni tapaavat käydä läpi saman kaavan.

Vuosi yksi – tutustuminen. Olen erittäin hitaasti lämpenevä ihminen, joten minulla voi kestää pitkänkin aikaa ennen kuin edes uskallan kunnolla kommunikoida uusien ihmisten kanssa. Rohkeuden kasvaminen ei myöskään pahemmin auta kontaktin ottamisessa, joten ihmissuhteen toiselle osapuolelle jää valtava vastuu suhteen alkusysäyksen mahdollistamiseksi.

Vuosi kaksi-kolme – intensiivisen ystävyyden aika. Jos tutustuminen on ensimmäisen vuoden aikana edennyt ystävystymiseen ovat vuodet kaksi ja kolme sen kulta-aikaa. Paljon yhdessävietettyä aikaa, hyviä hetkiä ja hauskojen muistojen muodostamista. Näinä vuosina tuntuu kuin olisimme tunteneet aina ja kuinka ystävyys ei koskaan voisi katketa. Kunnes ystävyys etenee vuoteen neljä.

Vuosi neljä – etääntyminen. Ystävyyden ”kuherruskuukausi” alkaa olla lopuillaan, elämäntilanteet alkavat vähitellen muuttua itse kullakin ja yhteistä aikaa ei enää löydy samalla tavalla kuin ennen. Tässä muuttuneessa tilanteessa en enää osaa ylläpitää ihmissuhteita.

Minun on vaikea tehdä asioita ilman pitkää reagointiaikaa, joten en siis pysty pyytämään kaveria kahville hetken mielijohteesta tai soittelemaan kuulumisia. Samaan aikaan en pysty ennustamaan jaksamistani kovin pitkän ajan päähän. Kanssani on siis erittäin haastavaa yrittää sopia yhdessä hengailusta. Hetken päästä alan jo epäilemään haluavatko kaverit oikeasti edes pitää kanssani yhteyttä ja sosiaaliset tilanteet alkavat luoda niin paljon paineita, että alan vältellä kyseisiä tilanteita. Tähän vaiheeseen päästyäni ei mene enää kauaa ennen kuin yhteydenpito hyvänkin ystävän kanssa on täysin päättynyt.

Viisi vuotta sitten tutustuin parhaaseen ystävääni. Nyt en ole nähnyt häntä vuoteen. Toki tähän tilanteeseen on myös muitakin syitä, mutta oma etääntymiseni on siihen yksi suurimmista. Taidan olla jo niin tottunut siihen, että ihmissuhteeni eivät kestä, että en edes päästä ihmisiä tarpeeksi lähelle. Minulla ei ole yhtään ystävää lapsuudesta tai nuoruudesta, en ole pystynyt ylläpitämään parisuhteita tuskin kuukautta pitempään.

Pisimmät ystävyyssuhteeni alkavat lähestyä neljää vuotta. Tähän mennessä olemme selvinneet mm. muuttuvista elämäntilanteista suhteellisen hyvin. Toivon pystyväni murtamaan kaavani heidän kanssaan, mutta en tiedä siihen luonnostaan konsteja. Maailma toitottaa hyvien sosiaalisten taitojen tärkeyttä, mutta en tunne olevani enää aikuisena mielenterveyteni rajoittamana tilanteissa joissa niitä voi oppia luonnollisesti. Olen kuin lukossa oman itseni sisällä, mutta avainta ei ole vielä valmistettu. Elämänvaiheessa missä ikäiseni ympärilläni alkavat olla pitkäaikaisissa ihmissuhteissa ja perustaa perheitä tunnen olevani aina pohjimmiltani yksin. En haluaisi olla enää yksin.

Kirjoitti: Dancing on my own