[kuvassa sinivalkoisista laatikoista koostuvalla taustalla Helsingin metrolinjasto. Linja ja pysäkkien nimet ovat punaisella. Keskellä sen päällä on musta suorakaide, jossa lukee vaikoisella Huutolainen – Avohoidossa ja asunnottomana]
30.4. 2016
Kuinka huono ihminen sitä on oltava, että kukaan ei edes vuokraa meille asuntoa?
Koko tämä suorittajayhteiskunta kertoo minulle että olen huono, tarpeeton, turha. Tappelen vastaan tekemällä sellaista työtä johon voimat riittävät, sellaista josta kukaan ei maksa. Teen vapaaehtoishommia Punaiselle Ristille, käyn silloin tällöin jossain kouluttajana. Viime vuonna välitin leipomosta ylijäänyttä ja roskikseen tuomittua leipää muutamalle työttömälle.
Se mediasta tulviva kuva laiskasta köyhästä joka on itse syyllinen tilanteeseensa on silti painunut minunkin takaraivooni. Ehkä sen takia olen tänään viettänyt turhankin paljon aikaa kuuraten kylpyhuonetta. Jos sen pesee seiniä myöten kiiltäväksi niin sehän osoittaa että emme ole huonoja vuokralaisia, huonoja ihmisiä, niitä laiskoja köyhiä joita ei edes kannata auttaa.
Eihän niillä kylpyhuoneen kaakeleilla edes ole väliä. Vuokraisäntä sanoi että kunhan lattiat imuroidaan niin se riittää hänelle. Ne naapurit jotka ovat jo toista kertaa taloyhtiön kokouksessa käsitelleet meidän koirastamme rappukäytävään irtoavaa karvaa eivät niitä kiiltäviä kaakeleita tule koskaan näkemään. Se huoltoyhtiön mies joka puhutti puolisoa siitä kuinka meidän pitää imuroida rappukäytävät ei edes kuunnellut kun puoliso ilmoitti että muutamme pois sunnuntaina. Puolison piti toistaa sanomansa kolme kertaa ennen kuin viesti meni perille.
Vuokralaisten koiran karvat on paljon pahempi asia kuin osakkaiden koirien karvat ja rappukäytävässä säilytettävät lastenrattaat. Niin paha että laiskureiden asioita sopii käsitellä kokouksessa johon niillä ei ole pääsyä.
Radikaalia mielenterveyttä 