Tunkekaa ”osallisuus” sinne minne aurinko ei paista

[kuvassa mustavalkoinen sivuprofiilikuva karjuvasta leijonasta]

Tutkijat ja asiantuntijat hokevat, että ”kaikkien pitää saada kokea osallisuutta”. Pitää osallistaa. Sosiaaliturvaa on muutettava osallistavaksi. Yhteisöllisyys!

Näiden tavoitteiden irvokkuuden paljastaa Heikki Hiilamon ja kumppaneiden ”osallisuustulo”-ideoinnit, jotka tähän mennessä kuulostaneet siltä, että ”joko teet nämä sinulle määrätyt asiat tai tukeasi alennetaan.” Toki paljon puhetta ”vapaaehtoistyöstä” ja siitä että saa itse päättää mitä tekee. Kuitenkin jo lähtökohta, että TUKEA ALENNETAAN jos ei tee tiettyjä asioita…ja tätä kutsutaan OSALLISTAMISEKSI.

Pakko on vapautta.
Syrjäyttäminen on osallisuutta.

Jos pomoja motivoidaan lisärahalla, meitä taas uhkaamalla ottaa vähästäkin pois. Reilua?

Inhottavinta on, että moni hyvää tarkoittava, etuoikeutettu tyyppi on sitä mieltä, ettei idea ole niin paha, ”voihan siinä olla hyviä puolia.” ”Mutta eihän sekään ole hyvä että syrjäytyy kotiin”. Sori, mutta tapanani ei ole oikeuttaa epätasa-arvoa sillä verukkeella, että jostain näkökulmasta siitä löytyy hopeareunus.

Fakta: kun yhteiskunta on epätasa-arvoinen ja perustuu siihen, ettei kaikki pärjää, ei millään keinotekoisella laastaroinnilla siitä voi tehdä sellaista, että ”jokainen kokisi kuuluvansa yhteiskuntaan”.

On paljastavaa, että heiltä joita uudistukset koskisivat, ei kysytä. Eikö kaikkein pahiten syrjäytä se, että kävellään yli?

Luulevatko ihmiset, ettei me toimeentulotukea ja/tai työmarkkinatukea saavat lueta sitä keskustelua, jossa meidät määritellään ”osallistamisen kohteiksi”?

Koska hei, ensiksi pitäisi saada kuntoon on se konkreettinen talouspuoli. Rautalangasta: jos perusturvan tasoa ei nosteta ja muuteta vastikkeettomaksi, kaikki osallisuusjauhaminen on turhaa näpertelyä.

Kertoi: Noita noita