[kuvassa sivulta päin otettu kuva kyhmyjoutsenesta, joka ui vedessä. Sen kaula on mutkalla kun se sukii sulkiaan. Kolme untuvaista poikasta on sen selässä, siipien muodostamassa pesässä]
sisältövaroitukset: hylkäämisen pelko, mustasukkaisuus, häpeä
Isäni on ollut henkisesti läsnä elämässäni alle kymmenen vuotta pian kolmestakymmenestä ikävuodestani. Lapsuusmuistoja hänestä ovat lähinnä yksinäisyys, tuntikausien odotus milloin minkäkin harrastuksen jälkeen tai pitkillä automatkoilla, myöhästyminen joka paikasta. En syytä isääni lapsuuteni missaamisesta, mutta on myös kestänyt tähän asti tajuta kuinka suuri vaikutus lapsuudellani on tämänhetkiseen elämääni ja ihmissuhteisiini.
En ole osannut luoda kestäviä ihmissuhteita koko elämäni aikana hylkäämisen pelon ja tunteiden patoamisen takia. Lapsena ja nuorena ei perheessä ollut koskaan tilaa näyttää niitä. Olen aina tuntenut itseni kuin näkymättömäksi lapseksi, johon jokainen unohdus tai ohittaminen iskee kuin salama. Aikuisena olen alkanut paikata hylkäämisen pelkoa sairaalloisella mustasukkaisuudella. En osaa ajatella yhtäkään ihmissuhdetta, kaveri- tai muutakaan missä en olisi ollut mustasukkainen. Yleensä nämä tunteet ovat kertoneet ystävyyden syvenemisestä, kunnes ne ovat alkaneet tuntua niin ylivoimaisilta, että olen vain tsekannut itseni ulos ja lopettanut ystävyyden.
Tätä kirjoitusta on edeltänyt noin puolen vuoden aktiivinen ajatustyö, jotta olen alkanut ymmärtää itseäni edes tämän verran. Olen joutunut miettimään nämä kaikki asiat itse sillä en ole kehdannut puhua näistä tunteista edes terapiassa. Häpeä onkin yksi persoonaani suuresti määrittelevä tunne, yksi ainoista. Seuraavaksi täytyy varmaan ottaa työn alle ratkaisujen pohtiminen, toivottavasti siitäkin selviäisi vain mitättömällä puolella vuodella koko elämän pituisen välttelyn sijaan. En tosin uskalla olla vielä kovin optimistinen.
Kertoi: Merenneito
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Radikaalia mielenterveyttä 