Toisten nurkissa

[kuvassa sinivalkoisista laatikoista koostuvalla taustalla Helsingin metrolinjasto. Linja ja pysäkkien nimet ovat punaisella. Keskellä sen päällä on musta suorakaide, jossa lukee vaikoisella Huutolainen – Avohoidossa ja asunnottomana]

5.5.2016

Yksi ainoa yö Hietsussa sai viimeisetkin itsehillinnän rippeet murenemaan. Kun aamulla lähdin kohti oppilaitosta, kävelin päin punaisia ja reagoin tööttäyksiin keskisormella. Sporassa kyräilin ja mietin arvaako kukaan mistä olen tulossa. Koulussa olin lähellä huutaa yhdelle opettajista.

Kun siirryimme erään varakkaan helsinkiläisen asuntoon jossa saamme viettää toukokuun ja ystävämme lupasi tuoda meille pari tyynyä, tunnekuorma kävi ylivoimaiseksi ja vietin seuraavat tunnit itkien. Niin yksinkertainen ystävällinen teko sai kaikki hanat auki.

Nyt elämämme on ulkoisesti hyvinkin mukavaa. Meillä on huone josta ei tarvitse maksaa vuokraa, lupa käyttää keittiötä ja kaikkia välineitä. Silti hiivimme nurkissa ja yritämme olla näkymättömiä: olemme meille lähes tuntemattoman ihmisen omassa kodissa ja vaikka hän kuinka korostaa että haluaa meidän viihtyvän, on mahdotonta unohtaa hetkeksikään että olemme täällä väliaikaisesti ja vieraina.

Kahden hyvin nukutun yön jälkeen sain sentään hoidettua loput asunnottomuuteen liittyvät paperityöt. Posti on käännetty restanteen, vanha autopaikka ja sähkösopimus irtisanottu ja maistraatille ilmoitettu.

Apua ei ole sosiaalitoimelta odotettavissa. Kaikki on sidottu toimeentulotukeen ja koska meillä on jäljellä vielä vähän vanhoja palkkasäästöjä, ei meillä ole siihen oikeutta. Suomalaisessa järjestelmässä me olemme väliinputoajia: niin köyhiä että yksityisille ei kelpaa meidän rahamme, mutta emme tarpeeksi köyhiä saadaksemme apua. Se taho joka palvelee stadilaisia mielenterveyspotilaita auttaa meitä jahka pystyy, mutta siinäkin jonossa olemme olleet puoli vuotta, tuloksetta.

Samaan aikaan Stadin Asunnot markkinoi vapaata kaksiota vuokraovessa.

Kertoi: Huutolainen

Teksti julkaistu aiemmin toisaalla.