Luvassa vaihtelevaa

RM221117

[kuva ihmisestä joka pitää päästään kiinni molemmilla käsillään noin korviensa kohdalta. alhaalta päin tulee pari käsiä jotka peittävät hänen kasvonsa. tausta ja henkilön hiukset ovat tummanpunaiset ja henkilön vaatteet tummat, niin että hänen vaalea ihonsa näkyy selkeästi.]

Sisältövaroitukset: ahdistus, suorittamispaineet, itsesyyllistys

Välillä on niin hyviä päiviä. Opiskeluun keskittyminen sujuu, lukemani kirjat ja katsomani videot tuntuvat oikeasti kivoilta eikä vain pakokeinoilta. Olen hauska, läsnäoleva, kuunteleva, itsestäni paljon antava, energinen jopa.

Naurattaa. Tuntuu hyvältä. Vaikeat asiat tuntuvat ratkaistavissa olevilta. Helppoina päivinä pystyy unohtamaan, että oma mieli on rikki.

Niiden jälkeen on raskaampaa kohdata vaikeita päiviä, jotka tulevat ennakoimatta, hallitsemattomina. Kohdata sitä, ettei vain toimi ja on selittämättömän paha olla. On kuin sisälläni olisi loputon hätä jostakin asiasta, joka tapahtui ehkä kauan sitten, ja jolle en voi tehdä enää mitään. Vaikka ajattelen, ettei minun tarvitsisi ahdistua, että kaikki vaatimukset joita kuvittelen muiden minulle asettavan ovat joko itse kuvittelemiani tai sitten vain ehdotuksia, en silti pysty rauhoittumaan. Olen koko ajan itkun partaalla, enkä oikein tiedä miksi. Olen levoton, tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin.


sinun pitää tehdä ihmiset ympärilläsi onnelliseksi
jotta he rakastaisivat sinua
ja vaikka et haluaisi heidän rakastavan
sinun pitää silti yrittää helpottaa muiden taakkoja
koska muuten se on sinun vikasi että heillä on kurjaa
sinun pitää tehdä NYT HETI enemmän
koska on niin monta hetkeä jolloin et pysty tekemään mitään
tai ainakaan ”oikeita asioita”
miten tällainen ihminen voi olla niin onneton
kun niin moni asia on paljon helpompaa minulle
mutta silti en ole tyytyväinen surettaa ahdistaa vituttaa turhauttaa pelottaa surettaa ahdistaa vituttaa turhauttaa pelottaa surettaa ahdistaa vituttaa turhauttaa pelottaa jne.

 

Kirjoitti: kurkiaura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s