Mindfulness ei ratkaise kaikkea

[Piirroskuvassa on sinisten perhosten ympäröimä karhu, joka levitoi ”meditointiasennossa” lammen yläpuolella.]

Kuvan on tehnyt Robert Bissell, jonka töitä voi ihailla täällä. Kuvaa käytetään tekijän luvalla.

Sisältövaroitukset: lyhyitä mainintoja lääkkeistä, kaltoinkohtelusta, dysforiasta, väkivallasta, diagnooseista ja oireista

Huippusuositulla mindfulnessilla on ansionsa, mutta myös sen puutteista on puhuttava. Tämä juttu ei luettele myönteisiä puolia, koska niitä hypetetään jo.

Sen sijaan tarjoan kolme pointtia, joita olisi myös syytä tuoda keskusteluun.

1. Mindfulness ratkaisee oloja, ei olosuhteita

Stressi kuuluu elämään, mutta joskus se on pitkittynyttä. Esimerkiksi liian kuormittavat työtaakat tai byrokratialoukut ovat asioita, joissa fokuksessa ei tulisi olla yksilön suorituskyky.

Joskus vika on rakenteissa, ja silloin niitä on uskallettava fiksata ihmisten sijaan.

Kikyjen keskellä mindfulness innostaa pahimmillaan näkemään työvoiman resurssina, josta voidaan repiä lisää tehoja irti, kunhan mielelle annetaan täsmäjumppaa – mieluusti vielä duunarin omalla ajalla.

Joskus asiat ovat epäreiluja.

Ne eivät muutu reiluiksi sillä, että niitä on piirun verran helpompi kestää.

Eikä kyse ole vain työkykyisen aikuisen arjesta.

Ehdottaisitko mindfulnesia lapselle, joka elää turvattomissa ja arvaamattomissa olosuhteissa?

Tuskin. Pyrkisit parantamaan olosuhteita. Joskus aikuinenkin ihminen voi olla hyvin hauras ja mahdottomien olosuhteiden keskellä.

2. Mindfulness ei ole käypää hoitoa

Ainakaan vielä. Tutkimustietoa on toistaiseksi vähän, ja tutkimukset keskittyvät eri caseihin. Tulokset ovat toki lupaavia, mutta eivät yleispäteviä.

Fyysisen lääketieteen kohdalla yhtä keinoa ei ikinä sovellettaisi samalla innolla koskemaan erilaisia sairauksia. Jostakin syystä mielenterveyspuolella kuitenkin innostutaan maalaisjärkeen sopivista ratkaisuista.

Mindfulness-harjoitteet eivät saa korvata oikeaa ja tutkitusti tehokasta terapiahoitoa (ja mahdollista lääkitystä). Tietoisella läsnäololla voi olla etuja siinä, miten tunteisiin pääsee käsiksi jne. mutta se ei sulje pois sitä, että toipumistyössä ei yleensä pärjää yksin. Harjoitteissa esille nousee tuntemuksia pitää saada puida ammattilaisen kanssa.

Ihmisillä pitää myös olla oikeus kieltäytyä näistä harjoitteista leimautumatta hoitokielteiseksi, sillä…

3. Mindfulness voi pahentaa ongelmia

Jotkut tilanteet ovat sietämättömiä. Niihin ei myöskään ole tarjolla apua ollenkaan tai riittävästi. Isoja asioita voi käsitellä vain pala kerrallaan.

Akuutti paniikkihäiriö tai PTSD ovat esimerkkejä, joissa mindfulness voi pahentaa oloa. Oman kehon tarkkailu ja defenssimuurien laskeminen voivat tuoda mieleen takaumia ja ajatuksia, jotka saavat romahtamaan.

On kamalaa romahtaa, kun ei ymmärrä mitä itselle tapahtuu tai kun kukaan ei ole auttamassa. Jos itseään ei osaa vielä kiinnittää takaisin todellisuuteen – tai oma todellisuus ei oikeasti ole vaikka väkivallan uhan takia turvallinen, ollaan heikoilla jäillä. Tervetuloa hätä ja pakkoajatukset.

Joskus on tärkeämpää vakauttaa elämäntilanne ja luoda riittävää turvaa, eikä hypätä heti altaan syvään päähän tutkimaan kivuliaampia tunteita ja sisäistyksiä. Kehotietoisilla harjoituksilla usein suljetaan ns. järkeily sivuun, mutta joskus se on ainoa oljenkorsi ja turvan tuoja.

Traumatisoituneilla ihmisillä suurikin osa oireista on kehoon kiinnittyneitä. Hermosto ei välttämättä toimi samalla tavalla.

Joillakin ihmisillä on voimakasta dysforiaa, ja on helpompaa unohtaa oma keho hetkeksi. Jos ihminen kokee sukupuolidysforiaa, kehoon keskittyminen saattaa pahentaa oloa entisestään. Dysforian hoitomuoto ei ole mindfulness vaan sukupuolenkorjaushoidot, joihin niitä tarvitsevien pitäisi päästä informoidun päätöksen periaatteella.

Joissakin kaupungeissa mielenterveydenhuolto järjestää mindfulness-ryhmiä, jossa keskenään vieraat ihmiset laitetaan tekemään harjoitteita samaan, pieneen tilaan. Entä jos saat paniikkikohtauksen? No, siitä puhutaan seuraavalla poliklinikka-ajalla, joka on kahden viikon tai kuukauden päästä. Rauhoittavia et saa, koska sinähän ratkaiset näitä asioita siellä ryhmässä.

Jos harjoitteita ei ole suunniteltu kullekin potilasryhmälle ja yksilölle sopiviksi, voivat riskit olla suuria. Näissä tilanteissa on epävarmaa, kuka ottaa vastuun ”hoitovirheestä”.

Kertoi: liiankin tietoinen