Tahdonvoima ei korjaa toimintakyvyttömyyttä

[Lähikuvassa henkilö on asettanut kästensä kasvoilleen, niin että katsoo sormien välistä katsojaa. Kädet ja kasvot ovat joka puolelta eri värisessä maalissa. Kuva on hyvin värikäs.]

Olen vilkas mieleltäni, mieli pursuaa aina uusia ideoita, joista puhun tuttavilleni ja ystävilleni. Haluaisin tehdä paljon asioita, mutta pääsääntöisesti melkein kaikki jää tekemättä. Pelkään sitä, millaisena minua pidetään. Taas se puhuu ja taas se haluaisi, mutta ei se mitään saa aikaiseksi.

Olen alkanut hiljalleen varomaan puhumasta siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä, koska olen huomannut, että voimavarani eivät vain riitä kaikkeen siihen, mitä mun mieli unelmoi ja haluaa. Hiljalleen tämän voimavarattomuuden ja sairauteni myötä musta on alkanut tulemaan sellainen, joka ajattelee, että kun en kuitenkaan pysty, niin ehkä pitäisi lopettaa unelmoiminen ja unelmien jakaminen muille ihmisille. Alkaa rajoittamaan itseäni. Se kuitenkin tuntuu ajatuksena pahalta, koska mun mieli lentää, vaikka samalla se rajoittaa monella tavalla. Luopuisinko siitä ainoasta vapaudesta, joka minulla on, kun sairauden kahleet minut muuten kahlitsevat?

Nyt minulla on taas lääkekausi menossa. Lääke sitoo minut sänkyyn, mulla on päivästäni viimeiset 3-4 tuntia sellaisia, jolloin saan aikaiseksi asioita. Eli aikaansaamattomuus ei ole suinkaan omaa syytäni. Lääke on pakko ottaa, se on psykoosilääke, mutta vähentää itselläni dissosiaatiota. Dissosiaatiokierre on katkaistava. Siinä kierteessä ollessani en ole läsnä sellaisella tavalla, että voisin edes hoitaa arkeani. Dissoissa aika vain kulkee ja mistään en saa kiinni, koska en ole läsnä kehossani. En aina tunne edes sormiani tai kylmää, saatan satuttaa itseni vahingossa. Lääkekautena lääke lamaannuttaa minut niin, että vaikka herätyskello piippaisi vieressäni tunteja, en silti pysty nousemaan tai heräämään. Lääkettä vastaan en pysty käyttämään tahdonvoimaa, jolla repisin itseni sängystä. Lääke pakottaa minut sängyn vangiksi.

Niin tai näin: olen jollakin tavalla aina vähän toimintakyvytön. Suo siellä, vetelä täällä, lääkkeissä tai ilman lääkkeitä, joka tapauksessa toimintakyvytön. Tämä ei ole tahdosta kiinni, koska sitä minulla on. Minun on vain valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta, jotta joskus tulevaisuudessa olisi jotain parempaa. Toimintakykyä ehkä?

En haluaisi, mutta minun täytyy. Itseni vuoksi. Toivottavasti ette kyllästy minuun, siihen että minä puhun ja unelmoin. Mutta en aina uskalla ja usein en pysty.

Kertoi: Aina jokseenkin rikki