Sisältövaroitukset: vähemmistöstressi, mainintoja rasismista, seksismistä ja homofobiasta
Pidän feminististä ilonpilaajuutta tärkeänä feministisenä käytäntönä. Se on aina haastavaa ja vaatii rohkeutta, mutta moraalisesti se on tärkeää, velvoittavaakin. Kuitenkin on tiettyjä erityisen vaikeita tilanteita joissa joudun kamppailemaan poikkeuksellisen paljon sen välillä olenko ilonpilaaja vai olenko hiljaa.
Näissä tilanteissa on läsnä tiettyjä (normatiivisia) ystäviäni ja toisinaan myös heidän ystäviään. Erityisen haasteen asettaa jotkut ystävieni ystävät, joiden seurassa tila on minulle marginalisoituun ryhmään identifioituvana jo valmiiksi turvaton – kynnys ilonpilaajuuteen on tällöin todella korkea. Siitä huolimatta haluaisin olla olematta hiljaa jokaisella kerralla kun joku sanoo jotain rasistista tai seksististä tai käyttää homoa haukkumasanana. Olen kuitenkin hiljaa – ja soimaan itseäni siitä.
Syy sille miksi en sano mitään on se, että tiedän kokemuksesta etteivät ystäväni tue minua jos huomautan heidän tai heidän ystäviensä loukkaavasta kielenkäytöstä. Usein he jopa suuttuvat jos kehtaankin huomauttaa jonkin asian loukkaavuudesta. Olen ilonpilaaja, huumorintajuton, herkkänahkainen, puolestaloukkaantuja, hankala ihminen ja vittumainen ämmä. Ennen kaikkea olen ilonpilaaja ja ärsyttävä tyyppi.
Näistä ystävistäni kukaan ei pidä loukkaavista asioista huomauttamista hyvänä tekona, sillä se ”pilaa tunnelman”. He arvottavat hyvän meiningin (omansa, jonka kuvittelevat yleiseksi) korkeammalle kuin sen ettei kukaan tai mikään ihmisryhmä tule loukatuksi. He eivät myöskään ymmärrä että joidenkin heidän ystäviensä läsnäolo tekee tilanteesta minulle turvattoman, enkä voi täysin varmasti luottaa siihen että he ovat tukenani jos joudun loukkausten kohteeksi.
Haluaisin voida toteuttaa feminististä ilonpilaajuutta tilanteesta ja seurasta riippumatta, mutta en ole varma haluanko tehdä sen ystävyyssuhteideni kustannuksella. Minua loukkaa se, että he pitävät omaa mukavuuttaan ja helppouttaan olla tilassa tärkeämpänä kuin kaikkien oikeutta olla tulematta loukatuiksi.
Nämä asiat saavat minut kyseenalaistamaan näiden ystävyyssuhteiden mielekkyyden.
Meillä ei ole sellaista keskustelukulttuuria jossa näistä asioista voisi puhua ja käydä niitä läpi, ja koska olen jo heidän silmissään leimautunut huumorintajuttomaksi ja hankalaksi kaikesta loukkaantujaksi, koen mahdottomaksi ottaa näitä asioita esille. Koen että minut on vaiennettu hankalan loukkaantujan leimalla.
Lähtökohtaisesti kaikki julkiset tilat ovat marginalisoiduille ihmisille potentiaalisesti turvattomia. Näin ollen olisikin äärettömän tärkeää että ystävien, perheen ja muiden läheisten seurassa tila olisi turvallinen. Vaikka toisin voisi luulla, feministinen ilonpilaajuus on usein vaikeampaa tuttujen kuin tuntemattomien seurassa – ainakin omalla kohdallani.
kirjoitti: unikko
Radikaalia mielenterveyttä 