Mietteitä maailman mielenterveyspäivänä

Kuva AuroraEnt Pixabaystä

Sisältövaroitukset: rakenteellinen syrjintä mielenterveyden ongelmien kanssa eläviä kohtaan, hoitoon pääsemisen vaikeus, Kela, työkkäri (kaikki nämä yhteiskunnallisen keskustelun tasolla); hoidon ja tuen epääminen (myös kuvattuna tilanteena)

Tänään on maailman mielenterveyspäivä ja joka puolella sosiaalista mediaa kehotetaan kysymään, mitä kuuluu. Kysy kavereilta, puolisolta, ystäviltä mitä niille kuuluu. Suora rehellinen kysymys on tärkeä. Ja niin onkin.

Mut mä haluisin avautua nyt jostain muusta. Mielenterveyden ongelmat eivät ole tyhjiössä, ne ovat läsnä ja olemassa tässä yhteiskunnassa. Tukea antavan lähipiirin ja vaikka internetyhteisön avun lisäksi mielenterveysongelmia pitää katsoa myös yhteiskunnallisella tasolla.

Jonot kuntoon! Lisää resursseja!

Terveyskeskus on ensimmäinen hoitokontakti monelle myös mielenterveysasioissa. Ja hoito jatkuu siellä, kun hoitosuhde on mielenterveyspoliin tai vastaavaan päättynyt, joko rajallisen noin vuoden hoitojakson jälkeen tai koska kunto on parantunut ainakin väliaikaisesti. On tärkeää, että mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat saavat nopeasti hyvää palvelua ja kohtaamista terveyskeskuksessa.

Mielenterveyskuntoutujilla ja -potilailla on myös somaattisia ongelmia. Lääkäreiden tulee ottaa nämä tosissaan ja kohdata mielenterveyspotilaat kunnioittavasti. Vaihtuvat lääkärit, potilaan kuuntelemattomuus ja pitkät jonot johtavat kasautuneisiin ongelmiin. Tämä tulee myös kalliiksi.

Sitten, kun siitä terveyskeskuksesta on saanut lähetteen eteenpäin, jonotusaika akuuttipolille tai mielenterveyspolille voi olla mahdottoman pitkä. Näihin jonoihin, niin nuorten kuin aikuistenkin suhteen tulee puuttua nopeasti. Mielenterveysongelmatkin voivat eskaloitua nopeasti.

Olen vuosien varrella seurannut kun ihminen on ollut todella vakavassakin osastohoitokunnossa tai itkien pyytänyt edunvalvontaa, mutta tätä ei ole saanut. Osastolla ei ole tilaa, ja edunvalvonnassa on jonoa. Ei näin, lisää resursseja, jonot kuntoon!
 

Erikoissairaanhoidossa hoitokontaktin pysyvyys on myös tärkeää. Loppu sijaisuuksille, enemmän ammattilaisia vakituisiin työsuhteisiin!

Mielenterveysongelmat eivät ole tyhjiössä päivän politiikan tai sosiaaliturvankaan suhteen. Sairaana ei ihminen jaksa tai pysty hoitamaan asioitaan. Sairastaminen on kallista. Sairauspäivärahaa voi saada samaan sairauteen vain vuoden, ja (esimerkiksi terveydenhuollon jonojen vuoksi) pitkittyneessä tilanteessa se on kuulkaa nopeasti ohi. En edes aloita nyt aktiivimallileikkurista… Kuntoutustukea eli määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä, joka olisi sairauden pitkittyessä se virallinen tuki, on erittäin vaikea saada. Hakeminen ja valitusprosessi voi myös olla sairaalle liikaa.

Työttömyysturvaa kohdellaan tässä tapauksessa perustulona, mutta siinä on omat ongelmansa. Opiskelijat ja karenssin alaiset eivät voi sitä saada ja on ihan vaan muutenkin syrjivää kohdella sairaita ihmisiä työnhakijoina. Tilastoissa näkyy työttömiä jotka eivät ole edes työkuntoisia. Perusturva, joka koostuu toimeentulotuesta ja/tai työttömyysturvasta, on matala. Asumistuki on pienituloiselle näillä asuntomarkkinoilla kaupungissa matala. Perusturva kuntoon! Kelan prosessit työkyvyttömyyseläkkeistä kuntoon! Ja pian!

Arjessa selviämistä ja elämäniloa

Ja sitten kerron, mikä mua tällä hetkellä eniten sapettaa.

Silloin kun ihminen on sairas, ei arki suju. Lähipiiri on saattaa olla jo kaikonnut tai jo rasittunut. Ihminen tarvitsee konkreettista apua.

Joo, rahalla saa vaikka kotisiivouksen, mutta se ei laita ruokaa, se ei täytä sun kanssa lomakkeita, se ei tue arjen pienissä asioissa. Tässä mielenterveyspotilaat jätetään hyvin usein täysin yksin ja oman sosiaalisen piirinsä varaan. On lemmikinhoitoa, on pyykkäystä, mitä nyt jokaisella on arjessa, ja sitten vielä ne poikkeuksellisten elämäntilanteiden lisärasitteet, joita voi olla.
Meillä pitäisi, meillä on oltava ihmisille kotiin annettavaa tukihenkilötukea sairasvaiheessa. Ei sen jälkeen, kun hoito jo toimii, vaan silloin kun hätä on. Tämän pitää olla myös vähävaraiselle saavutettavaa palvelua, sen pitää tukea sekä arjessa selviämistä että elämäniloa ja terveyttä ylläpitävää toimintaa.

Maksaako kaikki tämä? No maksaa tietysti. Hoitajien ja lääkärien vakanssien lisääminen ja työolosuhteiden kuntoon laittaminen ei ole halpaa. Sairaalapaikkojen ja sosiaalitoimen työntekijöiden lisääminen ei ole ilmaista. Omana tai ostopalveluna toteutettu arjen tuki ei ole ilmaista sekään.

Mutta sillä voitaisiin saada ihmiset pysymään yhteiskunnassa mukana: ei pikavippikierteitä, vähemmän päihdeongelmia, vähemmän toivottomuutta ja enemmän tukea. Tukea silloin kun sitä tarvitaan, eikä silloin kun jaksat sitä itsellesi tapella.

Noniin, kaipa siinä tuli olennaisin. Kuntapoliitikot, lakatkaa kaivamasta kuoppia toreille ja sijoittakaa sotepalveluihin. Tuli siitä mielenterveyskuntoutujasta sitten töissä käyvä veronmaksaja tai eläkeläinen, se ihminen on arvokas. Myös sairaana.

Ja vanhusten mielenterveyshoitoon en edes päässyt…

Kirjoitti: turhautunut manuli