Voisiko terapeutti haastaa normeja?

SV: transihmisten rakenteellinen syrjintä, transpoliklinikat

Psykoterapeutin etsiminen on vaikeaa, sen tietävät varmaan kaikki. Parinkymmenen sähköpostin lähettämisen jälkeen olen todennäköisesti vielä maratonin ensimetreillä. Minua on alkanut jo tässä vaiheessa mietityttää, vaadinko liikaa tulevalta terapeutiltani. Missä määrin saan olettaa hänen kunnioittavan ihmisoikeuksiani ja oikeutta määrittää omasta kehostani?

Haluaisin psykoterapiassa käsitellä myös vähemmistöstressiä [linkki], transpolilla kasautuneita traumoja ja aktivistina toimimisen raskautta. Näitä asioita käsitellessä minun pitäisi voida luottaa siihen, että terapeutti vähintään terapeuttiroolissaan pystyy tukemaan minua. Koen, että tukemiseeni tällä hetkellä kuuluu kokemuksieni validoiminen, sen sanominen ääneen, että minulle tehtiin väkivaltaa transpolilla ja että koko järjestelmä on rakenteellista väkivaltaa transihmisiä kohtaan. Ja että nämä asiat ovat moraalisesti väärin. Pelkkä ”saat kokea noin” ei enää riitä. Minun itsemääräämisoikeuteni kehooni ja elämääni pitää tunnustaa, sillä traumani johtuvat siitä, että sitä on loukattu, ja niitä traumoja haluan terapiassa käsitellä.

Terapeuttien tuntuu olevan vaikea ottaa yhteiskunnallisesti kantaa asioihin. Tästä on varmasti oma hyötynsä, mutta se tuntuu palvelevan etenkin asiakkaita, jotka sopivat yhteiskunnan normeihin. Kantaaottamattomuus tarkoittaa lähinnä normien mukaan toimimista. Normeihin nojaudutaan ja niitä samalla uusinnetaan omissa toimintatavoissa. Käytännössä tähän varmasti vaikuttaa psykoterapiakoulutuksen kallis hinta, joka rajaa esimerkiksi köyhät ammatin ulkopuolelle. Sen lisäksi että köyhyys itsessään altistaa mielenterveysongelmille, köyhissä ja vähävaraisissa ovat myös yliedustettuina erilaiset marginalisoidut ryhmät, joiden näkökulmaa ja kokemusta on vaikea hahmottaa tai oppia etuoikeutetussa asemassa eläessään.

Itse kaipaisin terapeuttia, jossa näkisin halun, taidon ja rohkeuden nousta vastustamaan yhteiskunnan normeja ja valtarakenteita. Koska me toiset teemme niin jo olemassaolollamme. Meidän ei ole mahdollista sujahtaa normeihin. Jos puhumme terapiassa vain normeihin kuuluvista asioista, emme avaa itseämme ja asioitamme syvästi ja todenmukaisesti, emmekä myöskään hyödy terapiasuhteesta niin paljoa kuin voisimme.

Kirjoitti: Ahti