Transnuoret eivät ole ongelma

Image by Frank Steven from Pixabay

Sisältövaroitukset: transfobia, transpolit

Hesari kirjoitti pitkän jutun transsukupuolisuudesta, jossa pohdittiin lähinnä sitä, miksi nykyisin transpolille hakeutuu niin paljon nuoria transmiehiä ja transmaskuliinisia ihmisiä. Jutun on kirjoittanut Anna-Stina Nykänen ja se perustuu paljolti Tampereen transpoliklinikan Teemu Kärnän haastattelulle. Puran tässä tekstissä ajatuksia sekä tunteita jutusta. Artikkeli on valitettavasti maksumuurin takana. Aloitan yksinkertaisimmista asioista ja etenen vähän monimutkaisempiin.

Artikkelin otsikko on: ”Miksi hoitoon hakeutuu yhä enemmän nuoria, jotka haluavat eroon naiseudestaan?”
”Haluavat eroon naiseudestaan?” Pointtina ei oo mikään naiseudesta eroon hankkiutuminen, vaan kehon muuttaminen sellaiseksi että sen kanssa voi elää. Näiden ihmisen (meidän) määritteleminen naiseuden kautta on väärinsukupuolittamista ja sitä kautta transfobista. Myös artikkelissa toistuva ”kokee olevansa sukupuolta X” on vähättelevästi sanottu: Ihminen on sitä sukupuolta jota ”kokee olevansa” eli on. Minä ”koen olevani” muunsukupuolinen eli olen muunsukupuolinen.”

Artikkelissa puhutaan siis laajalti siitä, että enemmistö transpoleille hakeutuvista on nuoria transmiehiä ja/tai transmaskuliinisia ihmisiä. Lainaan Teemu Kärnää: ”Tätä hätää eivät voi ratkaista vain ne kymmenkunta alalle erikoistunutta lääkäriä.” En ymmärrä, mitä Kärnä tarkoittaa ”hädällä”, joka syntyy siitä, että ihmiset ovat vapautumassa cisnormatiivisesta kulttuurista. Mihin hätään tässä tarvitaan ratkaisua? Ja jos haluatte kysyä joiltakin, miksi nyt nuoret transmiehet ja muunsukupuoliset hakeutuvat yhä enemmän transpolille, kannattaisiko sitä kysyä esimerkiksi nuorilta transmiehiltä ja muunsukupuolisilta? Voisiko vastaus löytyä sieltä, eikä lääkärien ylimaallisista aivoista? Toki tätä pitäisi kysyä muualla kuin transpolin portinvartijajärjestelmän sisällä, joka on rakennettu niin, että siellä on lähes pakko valehdella (tästä lisää myöhemmin).

”Miksi juuri naisiksi määritellyt hakevat apua”, kysyy Kärnä artikkelissa. En tiedä, onko tämä kysymys, joka kuuluu lääketieteen pariin. ”Miksi juuri alemmissa sosiaaliluokissa elävät sairastavat enemmän syöpiä” on esimerkiksi yhteiskuntatieteellinen kysymys. Jos minua kiinnostaisi ”miksi juuri naisiksi määritellyt hakevat apua sukupuoliristiriitaansa”, kysyisin asiaa sekä näiltä apua hakevilta että tieteellisestä näkökulmasta esimerkiksi sukupuolentutkijoilta ja muilta yhteiskuntatieteilijöiltä.

Artikkelissa toistetaan seuraavaksi niin sanottu transnormatiivinen (linkki tieteelliseen artikkeliin) kertomus siitä, millainen on ”kunnollinen transihminen”, joka on myös helppo diagnosoida: Koko elämänsä kärsinyt aikuinen, joka on jo lapsesta sanonut, että on ”väärää sukupuolta”. He ovat tulleet tähän lopputulokseen ilman ympäristön vaikutusta tai esikuvia. Transnormatiivinen kertomus, joka poliklinikoilla tulee kertoa, palautuu jo Harry Benjaminin teokseen ”The transsexual phenomenon” (kts. Jay Prosser, ”The Second Skin”).

”Ennen oli kunnollista” -tyyppinen nostalgia siitä, että aikaisemmin ei ole ollut yhtä näkyvää transaktivismia eikä cissukupuolisten tietämiä julkisuuden esikuvia, joihin samastua, näkyy transpolilla. Minulta on kysytty esimerkiksi johdattelevia kysymyksiä siitä, kuka vaikutti sukupuoli-identiteettini muodostumiseen ja kertoisinko enemmän näistä porukoista, joihin kuuluin. (Olen ollut Kärnän diagnosoitavana, mutta nämä kysymykset esitti psykologi, ei hän.)

”Hoitoon hakeutuvien naisvaltaisuus on universaali ilmiö”, sanoo Kärnä artikkelissa. En voi käsittää tätä muuten kuin että hän viittaa transmiehiin ja transmaskuliinisiin henkilöihin naisina, mikä on transpolin psykiatrilta täysin käsittämätöntä. Läpi artikkelin kulkeva ”naiseudesta” ja siitä irrottautumisesta puhuminen on väkivaltaista kielenkäyttöä, tuli se sitten Kärnän tai toimittaja Anna-Stina Nykäsen suusta.

Artikkelissa käydään myös yksityiskohtaisesti läpi transhoitoja ja viitataan esimerkiksi kehon karvoitukseen eri kehon osissa. Koska artikkelissa puhutaan etenkin nuorista ja kyse on Suomen suurimmasta sanomalehdestä, olisi syytä mielestäni tarkastella sitä, miten nuorten transihmisten kehoja esitetään tässäkin artikkelissa. Heistä puhutaan kliiniseen, lääketieteelliseen sävyyn ja heidän kehonsa asetetaan tarkastelun alle vailla minkäänlaista yksityisyyttä.

Lainaus, joka kosketti minua henkilökohtaisesti oli tämä: ”Moni sanoo, että haluaa olla mies, mutta mies omalla tavallaan. He voivat olla feminiinisiä miehiä. Miksi ei sitten voisi olla nainen omalla tavallaan, miksi naiseudesta on päästävä eroon? Siitä Kärnä haluaa nyt herättää keskustelua.”

Pohdin samaa asiaa itseni kohdalla vuosia. Miksen vain voisi olla erilainen ja omanlaiseni nainen, miksi minun pitää kutsua itseäni muunsukupuoliseksi. Naiseus on hienoa, voimakasta ja heterogeenistä, naisia voi olla millaisia vain, nainen on poliittisesti vahva positio, naiseus on kaunista. Kun kirjoitan noita sanoja, olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt pystyn jo vähemmillä itsesyytöksillä sanomaan, että naiseus ei kuitenkaan ole minulle. Ei ole minun vikani, että maailma on cisnormatiivinen ja joku on päättänyt genitaalieni perusteella vauvana, että minun tulisi olla nainen. Minulla on oikeus olla oma itseni ja saada terveydenhuoltoa omana itsenäni. Yksinkertaisesti: en voi olla nainen omalla tavallani, koska en ole nainen.

Artikkelissa ehdotetaan myös, että yhteiskuntaa voisi muuttaa vähemmän cisnormatiiviseksi, jotta muunsukupuolisten ei ”tarvitsisi” muuttaa kehojaan vähemmän sukupuolipiirteitä omaavaan suuntaan. Siitä vain, muuttakaa yhteiskuntaa! Teidän lääkärien ja toimittajien ollessa etunenässä se tapahtuu varmasti nopeammin kuin meidän köyhien ja uupuneiden transaktivistien. En kuitenkaan lupaa mitään meidän kehojemme tarpeista. Voi olla, että kehomme eivät taivu binääriin kuitenkaan. Kaiken lisäksi me elämme nyt, emme teidän kuvittelemassanne tulevaisuudessa. Me kärsimme ja kuolemme nyt. Ja iloitsemme ja nautimme ja luemme kirjoja ja kastelemme kasveja ja rapsutamme koiria ja teemme ruokaa. Emme ole yksiulotteisia.

Palkon suosituksista ja niiden ongelmista voi lukea täältä (linkki Kehrääjä-sivustoon). Kärnä on ”yllättynyt” reaktioista. ”Tuntuu kuin joku olisi tullut pimeältä keskiajalta ja heittänyt naamalle kylmää vettä”. Jos luottamus perusterveydenhuollon pääasiassa olemattomaan transtietämykseen tulee yllätyksenä, Teemu Kärnä, onko sinulla mitään käsitystä, miten transpolien portinvartijasysteemi koetaan transihmisten keskuudessa? Tämä artikkeli (linkki) sekä tämä kirja (linkki) saattavat antaa jotain hämärää käsitystä. Ole hyvä ja lue transtutkimusta.

Älä usko teidän palautekaavakkeisiinne, sillä ne pahimmassa tapauksessa pitää täyttää ennen kuin psykiatri on ojentanut potilaalle vapauttavat paperit, joilla pääsee second opinion -käynnille. Itse esimerkiksi vastasin kysymykseen ”Kuinka totuudenmukaisesti olet kertonut asioistasi poliklinikalla?” Asteikko oli 1-5. Seuraava kysymys oli, ”Jos et vastannut 5, miksi?”. Samalla psykiatri edessäni vasta näpytteli papereita, joilla pääsisin eteenpäin transpolien temppuradalla. Siinäkö vaiheessa olisin sanonut, että systeemi on mätä ja olen valehdellut ja kertonut parhaani mukaan normatiivista transnarratiivia? Siinäkö vaiheessa olisin kertonut totuuden ja vaatinut oikeuksiani?

Ironista tässä on se, että seuraavassa kappaleessa huomautetaan, että kaksi vuotta sitten muunsukupuolisten hoidot keskeytettiin Suomessa noin vain. Tähänkö systeemiin meidän siis pitäisi luottaa? Tämä systeemikö ei ole keskiajalta? Meidän päällemme se heittää jotain ihan muuta kuin vettä.

Mä alan niin väsyä tän artikkelin läpikäyntiin, ettei tiedossa ole enää paljoa mitään. Tää nostaa mussa traumareaktioita. Useempaan vuoteen en edes pystynyt näkemään Teemu Kärnän nimeä ilman, että ne tunnit transpolilla palasi mun mieleeni. (Sen jälkeen on tullut pahempia lääkäreitä, joten ne on ehkä karkoittaneet Kärnän mielestäni.) Eilen pystyin ekaa kertaa menemään bussilla Tukholmankadun vanhoista transpolin tiloista ohi saamatta paniikkikohtausta. Siellä käytetään valtaa. Uskokaa meitä, älkääkä aina haastatelko psykiatreja.

Kärnä kertoo, että ”mitä enemmän androgyynisiä elementtejä sukupuolen kokemuksessa on, sitä vaikeampaa on diagnoosin tekeminen”. Olisiko vastaus tässä muuttaa diagnostiikkaa ja päivittää osaamista, ei syyttää ihmisiä siitä, että he ovat löytäneet sukupuolensa? Voisiko teillä olla peiliin katsomista? Voisiko ongelma olla joskus jossain muualla kuin transnuorissa?

En jaksa mennä noihin hoitojen arvottamisiin tuolla tavalla. Mun vihaisuus loppui nyt ja tilalle tuli uupumus. Meidän pitää itse saada päättää meidän kehoista. Miten se voi olla niin vaikea konsepti? Parhaiten se toteutuu ns. informed consent -periaatteella, jossa ON tilaa pohtia päätöksiään. Siinä pointtina on se, että potilas saa juuri ne hoidot, jotka haluaa, mutta saa keskustella niistä etukäteen hoitavien tahojen kanssa. Jonkun pituinen, ei liian pitkä, odotusperiodi saattaa olla, mutta kukaan muu ei päätä ihmisen puolesta, mitä tämän keholle saa tehdä.

Tällaisessa informed consent -tyyppisessä järjestelyssä mä ainakin itse olisin voinut keskustella avoimesti ja rehellisesti mun hoitotoiveista ja -peloista, olisin ehkä jopa päätynyt säilömään mun munasoluja (ja tietämään että tää on edes mahdollisuus), olisin päässyt aiemmin mastektomiaan ja tietäisin asioita muualtakin kuin vertaisverkostoista.

Tälläkin hetkellä jos tulee jokin terveydellinen ongelma, mun ensimmäinen reaktio on kysellä kavereilta, eikä esimerkiksi soittaa kirurgian polille, jossa mulle tehdään korjausleikkaus. Vasta juteltuani kavereiden kanssa tajusin, että kirurgian polilla ne ei voi enää tulkita mun kysymyksiä epäröinniksi ja estää sitä korjausleikkausta, ne vaan antaa mulle tietoa ja saattaa ehkä tuhahtaa hassuille kysymyksille.

”Kärnän mukaan pieni osa sukupuoliristiriitaa kokevista voisi pärjätä jopa ilman kehoa muokkaavia hoitoja […] Vaikka ristiriitaa kokee, voi olla onnellinen.” Mutta miksi? Miksi sitä ristiriitaa tarvitsee kokea, kun meillä on lääketieteellistä hoitoa siihen? Koska cisnormatiiviset lääkärit pelkäävät ja se on heidän maailmankuvaansa vastaan? Miksei me saada omistaa meidän kehoja?

Niin ja vielä yks juttu: Älkää nyt vitussa antako enempää palstatilaa Päivi Räsäselle.

Kirjoitti: Ahti