Hoitohenkilöstön vaihtuvuus stressaa

Kuvassa pesukarhu kurkistaa lehtien seasta.

Hoitohenkilökunnan jatkuva vaihtuminen mielenterveyshoidossa on stressitekijä, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi, ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Kun työntekijät ovat turvallisten kontaktien sijaan vain vaihtuvia kasvoja, joille täytyy avata asiansa joka kerta alusta asti ja joiden suhtautuminen on arvailun varassa, se käy raskaaksi. Aiheeseen liittyvästä rasituksen määrästä kertonee jotain esimerkiksi se, että sain ahdistuskohtauksen, kun työpaikassani vaihtui yllättäen työterveystiimi ja minun olisi pitänyt ottaa yhteyttä uuteen, tuntemattomaan lääkäriin. Vahva reaktioni pisti miettimään, mistä se johtuu.

Siitä asti, kun hain ensimmäisen kerran apua kymmenen vuotta sitten, hoitava henkilökunta on vaihtunut jatkuvasti ja useimmiten ilman kummoisia ennakkovaroituksia. Yhtäkkiä seuraava aika vain pitääkin varata jollekin uudelle tyypille, koska aiempi on jäänyt opintovapaalle, lomalle tai siirtynyt toiseen paikkaan, tai koko hoitopaikka vaihtuu syystä tai toisesta ja henkilöstö siinä mukana. Esimerkiksi itselläni tämä mutkitteleva polku on vienyt opiskelijaterveydenhuollosta syömishäiriöklinikalle, jossa todettiin pitkän hoidottoman venkslaamisen jälkeen etten sopinutkaan kriteereihin, eli päädyin bumerangina takaisin opiskelijaterveydenhuoltoon, josta minut ohjattiin eteenpäin psykiatrian polille, joka muutti jonkin ajan kuluttua toiseen paikkaan, josta pääsin myöhemmin parin tauon, mutkan ja terveyskeskuksen kautta työterveyshuoltoon, joka vaihtui vielä toiseen palveluntarjoajaan ja toimipisteeseen, jossa sitten vielä sisäisesti vaihtui tiimi kaksi kertaa joistain tuntemattomaksi jääneistä syistä – enkä edes aloita, montako kertaa lääkärit ja hoitajat vaihtuivat siellä psykiatrian polilla ollessani. Tämä kaikki on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta tapahtuessaan tarpeeksi usein ja monta kertaa se alkaa väsyttää ihan helvetisti.

Se väsyttää, koska sen sijaan että pääsisi jatkamaan siitä mihin viimeksi jäi, täytyykin aloittaa taas kerran oma tarina alusta. Täytyy kaivella jo monta kertaa puhutut kipeät asiat auki ja yrittää tiivistää kaikki olennaisimmat ongelmat toivoen samalla, että uusi ihminen ymmärtäisi, ei takertuisi epäolennaisuuksiin eikä vähättelisi tai kohtelisi muuten huonosti. Vaikka uusi tyyppi olisi lukenut edellisten muistiinpanot huolella (ja kokemukseni mukaan aika harvoin ovat), se tuntuu silti joka kerta askeleelta taaksepäin siitä huolimatta, että uusi työntekijä saattaakin osoittautua mukavaksi. Ja sitten, jos työntekijä osoittautuu mukavaksi, takaraivossa kalvaa koko ajan ajatus siitä, että hetkenä minä hyvänsä joudun luopumaan siitä mukavasta ihmisestä hänen vaihtuessaan taas seuraavaan tuntemattomaan. Sellaisen epävarmuuden sietäminen on hankalaa varsinkin silloin, kun mielenterveytensä takia vähiten jaksaisi muutoksia ja yllättäviä vastoinkäymisiä.

Tällä hetkellä olen siinä etuoikeutetussa asemassa, että pystyn vielä vähän aikaa käymään yksityisellä työterveyshuollon kautta (ja tämä on olennaista siis siksi, että siellä minua on kuunneltu ja hoidettu paremmin ja nopeammin kuin koskaan aiemmin julkisella), mutta sen jälkeen olen jälleen tyhjän päällä ja joudun aloittamaan alusta, jos ja kun tarvitsen hoitoa. Silti yksityiselläkin puolella tunne siitä, että jokainen uusi lääkäri on kuin jokin hoidon tiellä seisova tietokonepelin vastus on jäänyt kummittelemaan mieleen, enkä usko että se tunne lähtee välttämättä koskaan kokonaan pois.

Kirjoitti: Naava

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s