Autistiksi aikuisena ja muita hoitopolkuparadokseja

[mustavalkoinen sarjakuva, jonka tarkka kuvailu löytyy tekstin lopusta.]

Sisältövaroitukset: institutionaalinen vallankäyttö, väärät diagnoosit, diagnoosien viivästyminen

Autisminkirjon häiriöt ja ADHD ovat synnynnäisiä ja neurologisia oireyhtymiä, jotka sijoittuvat (hiukan määrittelytavastakin riippuen) psykiatristen ja neurologisten pulmien välimaastoon. Koska jokainen autisminkirjon henkilö on yksilö, myös oireisto voi vaihdella paljonkin.

Inhimillinen tekijä

[Kuvassa kaaviona hyönteisten evoluutiopuu ja kuvatekstinä englanniksi joitakin luokitteluperusteita, kuten ruumiinrakenne.]

Kommentti kuvaan: joillakin tieteenaloilla luokittelu on helpompaa kuin toisilla

Sisältövaroitukset: traumat, persoonallisuushäiriöt, psykiatrian autoritäärisyys, paskat hoitotahot

 

Toisinaan kuulee toivottavan, että psykiatrisia palveluita toteutettaisiin suuremmalla inhimillisellä lämmöllä. Potilaat kohdattaisiin ihmisinä ja yksilöinä eikä tuijotettaisi liikaa diagnooseja, olisi aikaa kuunnella, hiljentää maailman mekkala mielenterveystoimiston ovien sisäpuolelta. Nämä ovat sinänsä hyviä tavoitteita. Nyt, kun olen pyörinyt hoitojärjestelmien ja diagnoosien ankeuspuistossa yli vuosikymmenen, rohkenen kuitenkin ehdottaa, että kun hoitojärjestelmien on kerran ilmeisen pakko perustua diagnoosikoodeihin, joihin nojaavien suositusten mukaisesti ihminen saa hoitoa, lääkkeitä tai eioota, niin kaikista tehokkainta olisi poistaa yhtälöstä juurikin se inhimillinen tekijä. Kuunneltuaan tarpeeksi monta kertaa samat väitteet siitä, miten diagnoosit ovat joka tapauksessa vain suuntaa-antavia eivätkä missään nimessä määritä sitä, millaiseksi hoitosuhde muotoutuu (ja sen jälkeen saatuaan kohtelua, joka perustuu nimenomaan johonkin yksittäiseen merkkijonoon paperilla), alkaa potilas pikku hiljaa hahmottamaan missä psy-alkuisten tieteenalojen todellinen mörkö piilee. 

”Miksi ei ole ok diagnosoida Trumpia?”

Olen todella hämmentynyt The Independentin julkaisusta, jossa kerrotaan tuhansien amerikkalaisten mielenterveyden ammattilaisten lähteneen diagnosoimaan Trumpille narsistista persoonallisuushäiriötä. Juttuun on liitettynä myös häiriön diagnostiset kriteerit. Aihe ei sinänsä ole uusi, mutta alkaa saavuttaa jo aika epätodellista mittaluokkaa.

[…]

Toiseksi, ja tämä on ehkä tärkeämpää, minkä tahansa ei-toivotun käytöksen julistaminen mielenterveyden häiriöksi lyö lisää leimaa niistä kärsivien otsaan. Ihminen voi olla itsekäs, ilkeä, vallanhimoinen, piittaamaton, rasisti ja seksisti ihan ilman minkäänlaista psykopatologiaa. Monet kenties ajattelevat, että diagnoosi olisi keino saada Trump pois virastaan, mutta persoonallisuushäiriö ei ole psykoosisairaus eikä täten itsessään tee ihmisestä kyvytöntä mihinkään työhön. Narsistiset piirteet ovat myös hyvin eri asia kuin varsinainen persoonallisuushäiriö.

Millaista hoitoa suljetulla osastolla saa?

[kuvassa kirkkaan keltaisia, sinisiä, punaisia ja vihreitä neliöitä kuvan täydeltä, niin että jotkin neliöt ovat päällä, jotkin alla. Neliöistä muodostuu ympyrä. Kaikissa neliöissä on värikäs kysymysmerkki.]

Otsikon kysymys lukijan lähettämä.

Olin kymmenisen vuotta sitten pari kertaa suljetulla osastolla, joskin vapaaehtoisesti, koska avohoidon puolella en saanut apua. En saanut merkittävää apua suljetullakaan, joskin olin paikalla hyvin lyhyitä aikoja. Toisaalta olin siellä lyhyitä aikoja myös siksi, että en uskonut saavani sieltä apua. Olen lukenut monien kokemuksia siitä, kuinka osastolla hoitohenkilökunta pakkautuu koppiinsa piiloon, ja potilaat jäävät yksin ja/tai toistensa seuraan.