Se ei tartu

[kuvassa mietteliään oloinen karhu kuvattuna hartioista ylöspäin. Taustalla on vihreää ruohoa ja puita]

Sisältövaroitukset: Masennus, yksinäisyys, kaksisuuntainen mielialahäiriö, itsetuho, palovammat, teräaseet, itsemurha, raiskaus (mainintana).

Tuntuu, että katoan. Ääriviivani hälvenevät pikku hiljaa, ja liukenen ilmaksi. Yritin aiemmin huutaa, henkeni edestä, pitää kiinni rippeistä haluun ja kykyyn olla tässä maailmassa, mutta koska kukaan ei kuullut tai ollut kiinnostunut, en jaksa pitää enää kiinni itsekään. Päästän irti ja katoan.

Häpeä haihtuu hitaammin

[kuvassa kaksi sivulta päin kuvattua naakkaa, jotka seisovat vierekkäin kivellä]

Sisältövaroitukset: lähisuhdeväkivalta (myös kuvailu), ruhjeiden kuvailu, veri, poliisin paska käytös, itsetuhoisuuden maininta, masennus, suhdeoletukset, perhe, ero parisuhteesta

Mikä feministiä hävettää? Samat asiat kuin muitakin ihmisiä, oli siihen syytä tai ei.

En ole julkisuuden hahmo enkä mielipidevaikuttaja, mutta niin kauan kun olen osannut ja jaksanut vääntää asioista, olen ollut lähipiirissäni ja sen liepeillä tunnettu feministisestä eetoksestani. Olen ollut se kiintiöfemakko, takuuvarma ilonpilaaja ja se, jolta kysytään, onko jokin sukupuolittunut termi korrekti ja jos ei niin mikä olisi parempi. ”Parisuhdemarkkinoilla” olen ollut voimakas ja pelottava ja hetero-oletusolemuksestani huolimatta ylpeästikin se ”vihainen lesbo”, koska en ole suostunut kuuntelemaan vieraiden setien länkytystä kesken ystävien kanssa vietetyn illan. Olen ollut se, joka jakaa somessa sukupuolittunutta väkivaltaa ja monia muita sortavia rakenteita koskevat kriittiset uutiset lähes poikkeuksetta. Olen ollut se, jolle ei vittuilla. Se, joka tietää rajansa ja tarvittaessa muidenkin, jolla on taskussa sadan kriisipuhelimen numero ja joka sanoo suoraan, jos jokin käytös ei ole ok.

Entä jos sekä itsellä että kumppanilla on mielenterveysongelmia?

Entä jos sekä itsellä että kumppanilla/kumppaneilla on mielenterveysongelmia? Tällaisesta -hyvin yleisestä- tilanteesta ei juuri mediassa puhuta, mikä on osoitus yhteiskunnan ableismista eli terveyden pitämisestä normina.

Tässä Ashley Truongin tekstissä on -englannin kielellä- joitakin vinkkejä. (Teksti puhuu masennuksesta, mutta huomiot tuntuvat sopivilta laajemminkin.)

Tässä tiivistys tekstin pointeista suomeksi:

1. Kommunikoikaa paljon. Ette voi muuten tukea toisianne.

2. Puhukaa muustakin kuin ahdistavista asioista. Iloiset asiat ei paranna oloa, mutta voi tarjota mahdollisuuden pitää huolta ja olla yhdessä.

3. Keksikää mitä voitte tehdä yhdessä. Se voi olla vaikka teeveen katsominen. Tärkeintä on että tekee säännöllisesti yhdessä jotain.

4. Tiedosta ettei(vät) kumppanisi ole vastuussa hyvinvoinnistasi vaikka voi(vat) sitä tukeakin.

5. kerro kumppan(e)illesi usein että rakastat häntä/heitä ja ymmärrät mitä hän/he käy(vät) läpi.

Kukaan ei jätä ja inhoan hiihtää

[Valokuvassa oranssireppuinen henkilö hiihtää lumisessa metsässä kapeaa polkua kamerasta poispäin.]

 

 

Kuuntelin bussissa podcastia, jossa käsiteltiin aromanttisuuden ja aseksuaalisuuden marginalisoitua asemaa. Kuunteleminen antoi minulle ajatuksen, että ehkä seurustelemattomuuteni (nyt ja jo pitkään) ei välttämättä johdu pelkästään siitä, että olen vaikea tai hankala tai epämiellyttävä ihminen, vaan se voi johtua myös siitä, että yhteiskuntamme käsitykset romanttisesta rakkaudesta ja parisuhteista on rakennettu alloromanttisten ehdoilla.