”Vähemmistöstressi tarkoittaa stigmatisoitujen vähemmistöjen edustajien kokemaa kroonista stressiä. Aiheuttajia voi olla useita, kuten sosiaalisen ympäristön tuen vähäisyys tai alhainen sosioekonominen asema. Yleisimpinä syinä pidetään kuitenkin ennakkoluuloja ja syrjintää.” (vapaa suomennos englanninkielisestä Wikipedia-artikkelista) Lue loppuun →
[punatiiliseen seinään maalattu valkoisella yksisarvinen, joka nostaa toista etujalkaansa. Sen ympärillä on viisi tähteä ja toisen jalan alla numerosarja]
Monisuhteisena ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana saattaa joutua piilottelemaan omia tunteitaan ja ihmissuhteitaan vuosienkin ajan.
Elämänsä rakkaimmista ihmisistä kertoessa joutuu joka kerta harkitsemaan, onko kyseisessä sosiaalisessa tilanteessa turvallista tulla kaapista. Ajatusmylly lähtee pyörimään niin sukujuhlissa kuin työpaikallakin. Mitä sanoja käytän? Jaksanko selittää, mahdollisesti jopa puolustaa omia elämänvalintojani? Miten ilmaisen itseäni niin, etten joutuisi valehtelemaan tai pienentämään itseäni aivan kohtuuttomasti, kuitenkin niin, ettei minua pidetä oman elämäntapani tuputtajana? Jatkuuko työsopimukseni, jos minut nähdään kumppani(e)ni kanssa kaupungilla? Lue loppuun →
[surrealistisessa kuvassa musta tausta, jossa on ympäriinsä valkoisilla ääriviivoilla rajattuja ihmisten kasvoja. Osalla ihmisistä on punaiset hiukset, osalla maalauksia kasvoissa. Niiden seassa on vaaleansinisiä alueita, joihin on maalattu sinisellä ja punaisella tyylitelty silmä sekä punakyntisiä käsiä.]
Minä olen musta nainen Suomessa. Tämä itsessään riittäisi luomaan ahdistusta elämääni (koska yhteiskunta jossa elän on rasistinen ja seksistinen) mutta ei, identiteettini on monimutkainen. Olen myös äiti joka ei ole edes yh koska yhteishuoltajuus on vitusti kivempaa (not). En ole rikas, en hetero, en koulutettu, en työelämässä, en kristitty… (En enää ole varma olenko cisnainenkaan.) Tähän päälle kiva soppa traumoja, masennusta, ahdistusta ja ajoittaisia aistiharhoja. Psykoterapiaa tarviin, oon tiennyt tarvinneenni jo kauan ja todellakin haluisin siihen mahdollisimman pian. Lue loppuun →
[Kuvassa on suloinen, mutta uupuneen näköinen rilakkuma-karhu. Karhulla on silmien alla pussit ja kädessä uniriepu.]
Teen hiljaista työtä. Klikkaan unfollow-, unfriend- ja unlike-nappeja sosiaalisissa medioissani, harvoin tosin ajoissa. Pahan olon myrkky on jo tipahtanut vatsan pohjalle ja leviää sieltä koko kehoon. Syke nousee ja ajatukset laukkaavat. Miksi minun kehoni ja maailman välissä ei ole suodatinta?
Radikaalia mielenterveyttä 