Kun kerroin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran siitä, että tuttuni r/iskasi minut, useamman läheiseni ensimmäinen kysymys oli ”Mikset sä ole aikaisemmin kertonut?”. Niin. Tiedän, että kysymysten sävy oli enemmänkin ihmettelevä kuin syyllistävä, mutta syyllistävältä se silti tuntui. Tuntui, kuin heillä ei olisi mitään käsitystä siitä, miten huonosti kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme suhtaudutaan seksuaaliseen väkivaltaan ja sen uhreihin. Ja miksi väkivallasta on niin vaikea puhua. Lue loppuun →
[kuvassa miltei musta tausta, yläkulmassa on taivaanranta jonka takana näkyy punaista. Tyylitellysti piirretty valkoinen, punatukkainen nainen tasapainottelee toisella jalalla, toinen jalka ilmassa. Kädet on nostettu suorina sivuille. Naisella on varpaisiin asti ulottuva harmaa-valkoinen, kuviollinen mekko. Hänen käsiensä varassa on tummansininen iso alue, jossa on tähtiä.]
Sisältövaroitukset: Seksuaalinen häirintä, hyväksikäytön maininta
Oletteko miettineet sitä, minkälaista mennyttä moni nainen ja naisoletettu kantaa mukanaan. Ensiksi kun murrosikä alkaa; saman ikäiset pojat tulee pysähtyy kohdalle ja sanoo sulle: naama 8 ja kroppa 9. Saman tien tyyppi jatkaa matkaansa. Sitten kävelet kouluun ja sun viereen tulee pyöräilemään aikuinen mies, joka supattaa: kaunistyttönättityttö ja tätä tapahtuu usein. Olet 15 v.