Älä alenna rimaa, pidä huoli rajoistasi!

2222122-main_image

[kuvassa tumma kani jolla on musta-keltaiset valjaat hyppää esteen yli. Este on puna-keltaraidallinen]

Sisältövaroitukset: seksuaalinen häirintä, lapsen seksuaalinen ahdistelu.

A2 lisääntymis-ilta. Uskalsin avata vasta televisio-ohjelman lopussa Yle Areenan. Olin jo kuullut facebookin kautta, että yksi mielipide oli, että naisten kuuluisi laskea rimaa, jotta miehillä olisi mahdollisuus parisuhteeseen naisen kanssa. Näissä valituksissa puhutaan aina heterosuhteista ikään kuin muita ei olisi. Keskityn seuraavaksi niihin. Lue loppuun

Mutta kun eihän mitään tapahtunut

O'Keeffe_MusicPinkAndBlue

[kuvassa abstrakti vesivärikuvio, jossa punaisia, sinisiä ja valkoisia ruusun terälehtiä muistuttavia kaaria]

Sisältövaroitukset: päihteet, henkinen väkivalta, itsetuhoisuus, itsemurhauhkailut

Mun elämässä on aikoja joiden muistelu ja ajattelu on vaikeaa, eikä se johdu pelkästään siitä että voin itsekin huonosti. Jos mietin jotain näihin vuosiin liittyvää tapahtumaa, mut valtaa huono olo. Kausi on ikään kuin tahraantunut kokonaan, kaikki iloisetkin asiat sieltä tuottaa tuskaa. Lue loppuun

Turvakotiin pääsemisen pitäisi olla perusoikeus

7033593-orange-tree-art

[kuvituskuvassa mustan taustan keskellä valkoinen, valoisa alue, jonka alareunassa on pieni musta puun silhuetti jossa on oransseja hedelmiä. Puun takana on iso aurinko. Puun alla näkyy seisova ihmishahmo.]

Sisältövaroitus: parisuhde/perheväkivalta

Tanja Noposen mielipidekirjoitus ”Huoli naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei näy budjetissa” (Helsingin Sanomat) osui yhteiskunnallisen epäkohdan ytimeen. Lue loppuun