Tavoite ei pyhitä keinoja

[kuvassa valokuva puisesta aidasta, jonka yläpuolella näkyy kaistale vihreää pensasta]

Moni tuntuu ajattelevan, että millä tahansa saa rasisteja tai seksistejä tai kusipäitä pilkattua, niin hyvä homma. ”Tavoite” pyhittää keinot. Esimerkiksi Rajat kiinni/Suomi ensin/mitä ne nyt on nykyään?-tyyppejä ”vastustetaan” epäillen heitä työttömiksi, köyhiksi, mielenterveysongelmista kärsiviksi, kouluttamattomiksi tai päihderiippuvaisiksi. Ulkonäön pilkkaaminen ja lihavuusfobia on myös yleistä.

”Menisivät töihin höhöhö”.

”Ihme avohoitopotilaita hehehe.”

Paha vain, että kun käyttää näitä vähättelemään jotain ihmistä on sitä mieltä että näissä asioissa on jotain pilkan aihetta.

Eli jos et ole sitä mieltä, että mielenterveysongelmista tai päihderiippuvuudesta kärsivät tai työttömät ovat vähempiarvoisia ihmisiä, älä heittele näitä sanoja leimakirveinä.

Kritisoi sen sijaan toimintaa, sanoja ja tekoja.

Toivoo: eli nah

”POC-terapian tarpeessa?”

Myös siitä on tutkimustietoa**, että rodullistetut potilaat altistuvat usein psykiatrisen tiedon valkoisuudelle, ja rakenteelliselle rasismille. Lisäksi psykoterapiapalveluissa on taipumus irrottaa yksilö yhteiskuntapoliittisesta kontekstista, mikä on hyvin ongelmallista ihmisille, joiden haavat sijoittuvat pääosin sosiaalipoliittisiin kokemuksiin, kuten rasismiin, seksismiin, islamofobiaan tai näiden risteymiin. Ihmisten irrottaminen heidän sosiaalisesta positiostaan voi tehdä heistä osin näkymättömiä terapeutin edessä. Se mitätöi heidän kokemuksiaan, mikä taas voi toisintaa traumaa.

Lue koko teksti täältä. 

”Kasautuneet rasismikokemukset on jättänyt jäljen”

En ole millään tavalla erityinen. Meitä on kymmeniätuhansia. Suomalaisia, joiden elämään valitettavasti kuuluvat vastaavanlaiset rasismi- ja syrjintäkokemukset erilaisissa julkisissa tiloissa, virastoissa, kaupoissa, puistoissa ja joukkoliikennevälineissä.

Lähijuna, bussi, metro, ratikka. Joka kerta kun astun johonkin näistä, minua hieman ahdistaa. Asetan itseni seuraavaksi 10–30 minuutiksi turvattomaan tilaan. En ota katsekontaktia, mutta teen kuitenkin heti tilannekatsauksen. Kuka näyttää turvalliselta? Kenen viereen rohkenee istua? […]

Vielä yksityiskohtaisemmin muistan kuitenkin ne muutamat kerrat, kun joku sivustakatsoja on puuttunut tilanteeseen ja ollut minun puolellani. Kerrankin!

Aina kun yksi henkilö tekee solvaajalle selväksi tavalla tai toisella, ettei käytös ei ole hyväksyttävää, mukaan on myös liittynyt muita ihmisiä. On uskomaton tunne, kun joku täysin vieras ihminen on valmis asettumaan puolelleni. Sanomaan, että ”hei, mä oon sun jengissä”.

Lue koko Michaela Mouan teksti täältä: (Sisältövaroitus: lapsiin kohdistuva väkivalta)

Miksi ”älä siirrä vihaa eteenpäin” on huono neuvo

[kuvassa lähikuva ruskeamustavalkoisen kissan naamasta. Kissa naukuu vihaisen näköisesti.]

Somessa, lehtien palstoilla ja kolumneissa sanotaan, ettei saa vihata. Vihaa ei saa ”siirtää eteenpäin”. Sille ”ei saa antaa valtaa”.

Mulla on tähän kaksi pointtia, joista kumpikaan ei ole uusi tai erikoinen, mutta näitä on syytä kerrata.

1. Kaikki vihaksi nimitetty ei ole sama asia. On vihaa ja vihaisuutta, selvitä mistä puhut.