Tämä ei ole selviytymistarina

[kuvassa vaalean violetilla taustalla raidalliseen paitaan ja shortseihin pukeutunut piirretty ihmishahmo, joka pitää kasvojensa edessä keltaista ympyrää, jossa on hymynaama. 
Hahmon yläpuolella lukee isoin kirjaimin: ”Tämä ei ole selviytymistarina”. Sen alla lukee kaunolla: ”miksi minulla on kasvot vasta sitten, kun voin olla inspiraatiopornoa muille?” 
Hahmon ympärille kurottautuu kuvan reunojen ulkopuolelta erivärisiä, pitkiä käsiä. Joissain käsissä on banaani, yhdessä kirja jossa lukee ”self help”. Käsien lisäksi hahmoa ympäröi puhekuplat, joissa lukee: ”Poimi marjoja!”, ”Syö hedelmiä, puuroa, vitamiineja!”, ”Raja ei tuo onnea!”, ”Lenkkeile!” ja ”Mene ulos!”.
Kuvan oikeassa alareunassa on tekijän puumerkki, joka on neliönmuotoinen, ja siinä on M ja A päällekäin.]

Kelan jonotusmusiikki ei tee onnelliseksi

[kuvassa pitkäkarvainen kissanpentu, jonka turkissa on sateenkaaren värit. Pennun otsassa on yksisarvisen sarvi. Tausta on vaalean sininen, sitä täplittävät tähdet]

Olen viimeisen kuukauden ajan voinut paremmin kuin pitkään aikaan. Kaikkien materialistista hyvää paheksuvien ihmetykseksi tämä alkoi siitä, kun sain Kelalta päätöksen määräaikaisesta eläkkeestä eli kuntoutustuesta. Sinänsä mielenterveyden paraneminen tuollaisen päätöksen myötä ei kuitenkaan ole niin suuri yllätys, sillä se vaikuttaa suuresti eri osa-alueisiin elämässäni.

”valitse onnellisuus?”

Coca-Cola encourages us to “choose happiness.” Politicians take time out from building careers in the debris of democracy to remind us of the importance of regular exercise. Lifestyle bloggers insist to hundreds of thousands of followers that freedom looks like a white woman practicing yoga alone on a beach. One such image (on the @selflovemantras Instagram) informs us that “the deeper the self love, the richer you are.” That’s a charming sentiment, but landlords are not currently collecting rent in self-love.

Some of the left critique of self-care as a neoliberal conspiracy has to do with dismissing the work that women and queer people do to survive. “I have heard feminism be dismissed as a form of self-indulgence,” writes Professor Sara Ahmed of Goldsmiths, University of London. So have I. I’ve heard men on the left write off anti-sexist, anti-racist politics as hopelessly individualistic, whilst also refusing to do the basic work of self-care and mutual care that keeps hope alive and health possible, because that work is women’s work, undignified in comparison to watching your life fall apart while you wait for the revolution or for some girl to pick up the pieces, whichever comes first.

The ideology of wellbeing may be exploitative, and the tendency of the left to fetishize despair is understandable, but it is not acceptable—and if we waste energy hating ourselves, nothing’s ever going to change. If hope is too hard to manage, the least we can do is take basic care of ourselves. On my greyest days, I remind myself of the words of the poet and activist Audre Lorde, who knew a thing or two about survival in an inhuman world, and wrote that self care “is not self-indulgence—it is self-preservation, and that is an act of political warfare.”

Lue koko teksti: Laurie Penny: http://thebaffler.com/blog/laurie-penny-self-care

 

Lomanormit nurin

[kuvassa valokuva kahdesta punakantisesta passista. Niiden päällä on puinen leimasin. Ne ovat vihreällä alustalla]

Jäin perjantaina kesälomalle päivätöistäni. Olen aidosti etuoikeutettu paitsi siinä mielessä, että minulla ylipäätään on töitä, myös todella onnekas, koska mielenterveysongelmistani huolimatta kykenen työskentelemään vieläpä niin, että saan pitää palkallisen loman. Monille itseni kaltaisille persoonallisuushäiriöisille tämä on mahdotonta tai mahdollista vain ajoittain.