[kuvassa suoraan kameraan tuijottava närhi, jonka suussa on pähkinä]
Sisältövaroitukset: syömishäiriö, kehoinho, lihavuusfobia, pakko-oireet ja -ajatukset, itsensä vahingoittamisen kuvailu
Huomasin eräs ilta sattumalta ilokseni, että entisessä harjoittelupaikassani on jälleen pitkästä aikaa avautunut sopiva työpaikka haettavaksi. Vaikka olenkin ollut kuntoutustuella jo jonkin aikaa, on haaveissani silti siintänyt jo pitkään paluu työelämään. Päätin lähettää hakulomakkeen seuraavana päivänä, kunhan olisin ensin miettinyt miten sen muotoilisin mahdollisimman hyvin vaikuttamatta kuitenkaan liian innokkaalta. Murehdin myös sitä, uskaltaisinko kertoa avoimesti olevani tällä hetkellä kuntoutustuella. Lue loppuun →
[kuvassa kultainen noutaja, joka nukkuu sängyllä. Sängyssä on punaruudullinen peitto ja vaalea tyyny.]
Sisältövaroitukset: homofobia, syömishäiriö (maininta), mielenterveysongelmien ja sairauksien vähättely, gaslighting, itsemurha (ei kuvailua), fyysinen ja henkinen väkivalta, paniikkikohtaukset, itsetuhoisuus, viiltely
Kun olin kymmenen, ystäväni kertoi minulle olevansa lesbo. Osasin jo silloin vaieta asiasta omille vanhemmilleni. Vaikka kodissamme ei suoraan julistettu vihaa erilaisuutta vastaan, tavallisuuden vaatimus oli jo kääriytynyt lapsenhartioilleni. Kun myöhemmin juttelin äitini kanssa ystävieni seurustelusta, en koskaan maininnut ystäväni tyttöystävää. Elin maailmassa, jossa vain poikaystävistä puhutaan vanhemmille. Lue loppuun →
[kuvassa vaalealla puupinnalla violetteja, vihreitä ja vaalean sinisiä syviä lautasia, joissa on varsi kuin kasarissa. Kupit ovat kukkuroillaan puuroa hillosilmän kera. Taempana näkyy rivi teepannuja.]
Sisältövaroitukset: syömishäiriö, pakonomainen liikunta, ahmimishäiriö, maininta oksentamisesta, painopuheet, laihduttaminen, läskifobia
Olen puhunut ihmisille monista ongelmistani. Olen puhunut mm. traumaperäisestä stressihäiriöstäni, ahdistuneisuudesta, paniikkihäiriöstä ja masennuksestani. On kuitenkin yksi ongelma, josta en ole pystynyt puhumaan ihmisille. Käydessäni monia kertoja psykologilla en ole kertaakaan maininnut ongelmaani. Minulla meni tosi kauan ennen kuin pystyin myöntämään edes itselleni, että minulla on syömishäiriö. Lue loppuun →
[kuvassa ruskea lehmä niityllä. Sen otsassa on valkoinen läikkä ja sen kieli on ulkona]
Sisältövaroitukset: syömiseen liittyvä syyllistäminen, kehon inhoamisen kuvaus, ruoan määrän kommentointi
Musta tuntuu, että ihmiset ei oikein ymmärrä sitä, että syömishäiriöstä ei välttämättä yleensä ollenkaan parannuta. Laihduttaminen voi loppua, mutta muu oireilu jatkua loppuelämän. Syömishäiriöinen ei ole syömishäiriöinen vain silloin, kun hän aktiivisesti tuhoaa kehoaan. Lue loppuun →