[kuvassa sinivalkoisista laatikoista koostuvalla taustalla Helsingin metrolinjasto. Linja ja pysäkkien nimet ovat punaisella. Keskellä sen päällä on musta suorakaide, jossa lukee vaikoisella Huutolainen – Avohoidossa ja asunnottomana]
30.4. 2016
Kuinka huono ihminen sitä on oltava, että kukaan ei edes vuokraa meille asuntoa?
Koko tämä suorittajayhteiskunta kertoo minulle että olen huono, tarpeeton, turha. Tappelen vastaan tekemällä sellaista työtä johon voimat riittävät, sellaista josta kukaan ei maksa. Teen vapaaehtoishommia Punaiselle Ristille, käyn silloin tällöin jossain kouluttajana. Viime vuonna välitin leipomosta ylijäänyttä ja roskikseen tuomittua leipää muutamalle työttömälle. Lue loppuun →
Äitienpäivänä Radikaalia mielenterveyttä haluaa lähettää voimia kaikille, joille äitienpäivä on syystä tai toisesta rankka tai vaikea. Haluamme muistuttaa, että myös äitienpäivänä oma turvallisuutesi ja toipumisesi tulee ensin. Lue loppuun →
[kuvassa harmaa-musta-raidallinen kissa katsoo kameraan nojaten mustaan nahkaiseen käsinojaan. kissan korvat ovat luimussa]
Aamulehdessä organisaatiopsykologi Pekka Järvinen syyttää työntekijöitä työuupumuksesta: ”Ylipäätään voidaan todeta, että koska työelämässä kiire, muutosvauhti ja osaamisvaatimukset ovat lisääntyneet, se vaatii kaikilta työssäkäyviltä entistä suurempaa vastuunottoa omasta vapaa-ajan käytöstä ja elpymisestä. Jos ei nuku riittävästi, liiku ja elä terveesti, entistä helpommin kokee työnsä rasittavaksi.”Lue loppuun →
[kuvassa neliön muotoinen alue jaettu neljään, kulmiltaa pyöristettyyn neliöön, jotka ovat väreiltään vihreä, kellertävän ruskea, violetti ja sininen. Jokaiseen neliöön on piirretty valkoisilla ääriviivoilla tyylitelty istuva kissa]
Hesarissa kerrottiin pari viikkoa sitten, että ”pitkä sairausloma voi olla masentuneelle sudenkuoppa”.
”TOISIN kuin usein ajatellaan, pitkät sairauslomat ovat sudenkuoppa sairastuneelle, koska ne lisäävät riskiä menettää työkyky pysyvästi. Työterveyshuollon, työsuojelun ja esimiesten olisikin yhteistyössä tuettava masentuneen työntekijän paluuta mahdollisimman pian takaisin työhön, vaikka kevennettyyn työtehtävään osasairauspäivärahalla. Pehmeä lasku työhön voi nopeuttaa kuntoutumista.”
Me sen sijaan toteamme tähän:
– Jälleen mussutetaan kuinka masentuneet on sairaslomalla ”liian pitkään”. On se ihme kun mikään ei kelpaa. Jos käytät lääkkeitä, se on olevinaan huono. Jos et, se on vielä huonompi. Jos on avohoidossa, se on kauheaa. Jos ei, sekin on kauheaa. Jos on koskaan suljetulla edes hetken, vielä kauheampaa. Jos käy terapiassa, se on hyvä mutta lääkkeet pitäisi olla myös ja äkkiä parantua. Jos ei niin lääkkeet pitäisi ainakin olla. Jos jää sairaslomalle, sekin on nyt sitten huono ellei sieltä heti palaudu ahkerasti takaisin työelämään niin kuin kunnon hyötyä tuottavan kansalaisen kuuluu. Lue loppuun →