Työelämän epäinhimillisten vaatimusten sisäistäminen uuvuttaa

[kuvassa harmaa-musta-raidallinen kissa katsoo kameraan nojaten mustaan nahkaiseen käsinojaan. kissan korvat ovat luimussa]

Aamulehdessä organisaatiopsykologi Pekka Järvinen syyttää työntekijöitä työuupumuksesta: ”Ylipäätään voidaan todeta, että koska työelämässä kiire, muutosvauhti ja osaamisvaatimukset ovat lisääntyneet, se vaatii kaikilta työssäkäyviltä entistä suurempaa vastuunottoa omasta vapaa-ajan käytöstä ja elpymisestä. Jos ei nuku riittävästi, liiku ja elä terveesti, entistä helpommin kokee työnsä rasittavaksi.”

”Entä jos ei oo joustava?”

Kaiken joustavuutta korostavan puheen keskellä huomaan miettiväni, että mitä, jos ihminen näkeekin pelkkiä esteitä? On hienoa, että positiivinen psykologia suuntaa meitä ajattelemaan myönteisesti. Välillä tuntuu kuitenkin, että kaikki positiivisuuden ja sisukkuuden korostaminen ei anna ihmiselle lupaa romahtaa. Hyvinvointipuhe tuntuu olevan suunnattu hyvinvoiville ihmisille, jotka sitten joustavat vielä entistä paremmin. Ne, jotka eivät ole niin joustavia voivat kokea huonommuutta, kun eivät kaikista ohjeista huolimatta saa itseään tai omaa elämäänsä kasaan.

On olemassa ihmisryhmä, joka oman historiansa ja geneettisen perimänsä vuoksi, ei ole niin joustavia. Työpaikan suunnan muutos, jossa oma työpöytä vaihtuu toiseksi ja vanha tuttu työnkuva viedään, voi oikeasti suistaa ahdistukseen tai masennukseen. Organisaation uudistuksessa ei näy mahdollisuuksia, vaan ainoastaan luopumista ja turvattomuutta. Se, että tuntee kaiken keskellä omien voimien hiipuvan, voi aiheuttaa häpeää. Ihminen voi kokea olevansa vääränlainen. Kyllä tästä olisi pitänyt selvitä.

Lue koko teksti: Anna Salmi: Mitä jos ei ole lainkaan joustava?

P.S. Joustavuutta on mietitty toisesta näkökulmasta myös tässä blogissa tekstissä Millaista joustavuutta oikeasti tarvittaisiin?.

Laurie Penny: Irti ajatuksesta että työstressi on heikkoutta

”If you can’t handle the stress of working in a low-pay world, it is always and only your fault. It’s time that presumption changed.”

”Our cultural insistence that paid work is the surest route to well-being and dignity has little basis in fact. For many millions of people, the modern workplace is a blunt insult to both body and soul, but we are invited by our bosses and leaders to agree that exhaustion is a sign of weakness and that despair is a mark of moral deficiency.”

Lue: (Sisältövaroitus: itsemurhat) For millions with mental health problems, the modern workplace is an insult to body and soul.

Masentunut vai ylikuormitettu?

Sanna Rikalan tutkimuksen tuloksiin kannattaa tutustua:

Rikalan mukaan voikin perustellusti olettaa, että työelämässä esiin noussut pahoinvointi ja työuupumus näkyivät masennusperusteisen työkyvyttömyyden syynä. Työuupumus ei itsessään ole virallisiin tautiluokituksiin kuuluva sairaus eikä siten myöskään Kansaneläkelaitoksen hyväksymä diagnoosi, jota voisi käyttää sairausloman perusteena.

”Voi kysyä, onko masennukseksi diagnosoidussa työuupumuksessa kyse yhteiskunnallisesta käytännöstä, jolla työelämän rakennemuutoksen tuottamia ongelmia pyritään hallinnoimaan?”