Nöyryytetyltä on turha odottaa työkykyä

bunny-183301_960_720

[kuvassa ruskea kaninpoikanen vihreällä nurmikolla]

Sisältövaroitus: köyhyys

Mun kohdalla myytti toimeentulon sitoutumisesta työntekoon on romahtanut. Olen 31 tällä viikolla. Ja hyvä luoja kun olen tehnyt paljon töitä: lasken opiskelun töiksi ja opiskeluun kuuluvat harjoittelut. Opiskelu on työntekoa, missä ihminen yrittää oppia uutta ja itselläni kävi niin, että olin yhteensä 4 vuotta putkeen toimeentulotuen asiakkaana samalla kun opiskelin. Siitä on tutkimustakin, että taloudellinen ahdinko kaventaa mielen kapasiteettia oppia uutta. Joten ihan siitäkin näkökulmasta en ymmärrä, miksi helvetissä ylipäätään laitetaan ihmisiä opiskelemaan JA olemaan köyhiä samaan aikaan? Silleen, että meidän valtion turvaverkot eivät yksinkertaisesti riitä. 

Erään kesän olin töissä hautausmaalla ja kun vuokrani nousi _50_ euroa, se oli niin paljon liikaa, että vietin sen kesän toimeentulotuella JA töitä tehden.

Se, että multa odotetaan työpanosta ja kyvykkyyttä työntekoon samalla kun mun mielen laajakaistaa kuormittaa ahdinko toimeentulosta. On täysin sietämätöntä.

Musta tuntuu, että mun huono omanarvontunto osittain linkittyy tähän pitkään taloudelliseen stressiin, joka on jatkunut mulla no, vuosia. Mulla ei ole aikuisiällä ollut hetkeä, jolloin mun tulot riittäisivät yhtään mihinkään.

Olen oikeasti fiksu, kekseliäs, luova ja pystyn omaksumaan paljon uutta. Mutta taloudellinen turvattomuus on rakentanut minuun sisälle pelon, joka nakertaa minua koko ajan. Ja heikentää suorituskykyäni. Olen alkanut pelkäämään, että se on rakentanut minuun jo niin suuren pelon, että se näkyy työntekooni heikentäen ja täten estää hyvän palkkatyön saamista. Ja näin rakentaa minuun itseään toteuttavan ennustuksen.

Ensiksi alistetaan ja sitten mietitään minkä helvetin takia se pärjää niin vitun huonosti. No miksiköhän, jos ihmiseltä vaaditaan työpanosta, mutta ei anneta mitään kokemusta, että työnteko nostaa elintasoa. On aivan helvetin turhaa odottaa sellaiselta ihmiseltä motivaatiota tehdä työtä tai loisteliasta suoriutumista työstä.

Kirjoitti: Vitun hallitus kusee mun muroihin

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s