Aikuisuus ei ole monoliitti

[kuvassa takaviistosta kuvattu tilhi, joka istuu lumisella oksalla.]

Sisältövaroitus: ableistinen lainaus jota sitten kritisoidaan

Pärjäämisen on kerrottu olevan hyve. Rummutus on mennyt laajassa mittakaavassa perille: moni hakee apua ongelmiinsa vasta pitkälle aikuisuudessa, jos koskaan. Koska hävettää. Koska olisi pitänyt pärjätä, kuulemma. Eikö riitäkään, että ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja painaa eteenpäin? Miksei pysty, kun muutkin? Onko silloin huonompi, heikompi? 

Mietteitä maailman mielenterveyspäivänä

(facebookiin postattu teksti myös tänne)

10.10.2017 oli maailman mielenterveyspäivä. Tänä vuonna teemana on ”mielenterveys työpaikalla”. Sen innoittamana kollektiivi laati listaa asioista, jotka edistävät ja eivät edistä mielenterveyttä työpaikoilla.

Miltä yliopisto tuntuu kun kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta

[kuvassa valokuva koala-karhusta, joka nukkuu puun oksalla, etukäpälät oksan ympärillä]

Miten selvitä opinnoista loppuun, tai edes edetä niissä Kelan vaatimassa tahdissa, kun sekä pakollisiin että mielenkiintoisiin opintoihin sisältyy niin paljon sellaista mihin ei pysty?

Ansaitset hakea ja saada apua

[kuvassa punakeltaisella taustalla teksti: ”Ansaitset hakea ja saada apua.”]

”Mut entä jos asiat ei oo tarpeeksi huonosti?”
”Entä jos en oo vaan yrittänyt tarpeeks?”

Nämä ajatukset on tuttuja melkein jokaiselle. Harvassa on ne mielenterveysongelmista kärsivät joilla ei ole kerrottavana tarinaa siitä, kuinka pitkään kesti hakea apua ja kuinka jälkikäteen katsottuna olisi jo aikoja sitten pitänyt.