Minussa on ongelma

Sisältövaroitukset:  maininta itsetuhoisuudesta, h/ll/-sana itsestä käytettynä, itsemurhamaininta

Jos on elänyt koko elämänsä häiriön kanssa, mutta ymmärtää sen vasta lähes kolmekymppisenä, miten siihen osaa edes suhtautua?

Inhimillinen tekijä

[Kuvassa kaaviona hyönteisten evoluutiopuu ja kuvatekstinä englanniksi joitakin luokitteluperusteita, kuten ruumiinrakenne.]

Kommentti kuvaan: joillakin tieteenaloilla luokittelu on helpompaa kuin toisilla

Sisältövaroitukset: traumat, persoonallisuushäiriöt, psykiatrian autoritäärisyys, paskat hoitotahot

 

Toisinaan kuulee toivottavan, että psykiatrisia palveluita toteutettaisiin suuremmalla inhimillisellä lämmöllä. Potilaat kohdattaisiin ihmisinä ja yksilöinä eikä tuijotettaisi liikaa diagnooseja, olisi aikaa kuunnella, hiljentää maailman mekkala mielenterveystoimiston ovien sisäpuolelta. Nämä ovat sinänsä hyviä tavoitteita. Nyt, kun olen pyörinyt hoitojärjestelmien ja diagnoosien ankeuspuistossa yli vuosikymmenen, rohkenen kuitenkin ehdottaa, että kun hoitojärjestelmien on kerran ilmeisen pakko perustua diagnoosikoodeihin, joihin nojaavien suositusten mukaisesti ihminen saa hoitoa, lääkkeitä tai eioota, niin kaikista tehokkainta olisi poistaa yhtälöstä juurikin se inhimillinen tekijä. Kuunneltuaan tarpeeksi monta kertaa samat väitteet siitä, miten diagnoosit ovat joka tapauksessa vain suuntaa-antavia eivätkä missään nimessä määritä sitä, millaiseksi hoitosuhde muotoutuu (ja sen jälkeen saatuaan kohtelua, joka perustuu nimenomaan johonkin yksittäiseen merkkijonoon paperilla), alkaa potilas pikku hiljaa hahmottamaan missä psy-alkuisten tieteenalojen todellinen mörkö piilee. 

Salaisuuksia

[kuvassa valokuva kyljellään makaavasta mustavalkoisesta kissasta, joka tuijottaa kameraan]

Kun opiskelukaveriporukassa naureskellaan puolittain kateellisina, puolittain huvittuneena niille, joilla pappa betalar kaiken ja joiden ei tarvitse paljoa opiskelujen aikaista toimeentuloa miettiä, mä nauran vaivaantuneena mukana, mutten sano mitään. Mä olen lähempänä kolmeakymppiä oleva korkeakouluopiskelija, jolla on salaisuus. Mun äiti maksaa mun vuokran, täyttää mun jääkaapin, pesee mun pyykit ja käy mun luona säännöllisesti siivoamassa.

Pieniä hylkäämisiä

[kuvassa Edvard Munchin maalaus, jossa tummassa huoneessa oleva takaa sivulta kuvattu valkomekkoinen lapsi raottaa verhoa. Ikkunasta tulee kirkasta valoa]

Lukijana Joonas.

Tapasin äskettäin muissa asioissa psykologia, joka ohimennen kommentoi heitteleviä mielialojani ja epävakauden hylkäämisenpelkoa. Hän arveli, että yhtäkkiä tulevat mielialan muutokset, siis ne pahempaan suuntaan menevät, saattavat johtua tiedostamattomista hylätyksi tulemisen kokemuksista, ja kehotti minua tarkkailemaan tällaisia arjessa sattuvia kokemuksia.