Viime ajat ovat olleet Radikaalia mielenterveyttä -kollektiivillekin arkeen keskittymisen aikaa. Tässä muutamia tapoja, joilla olemme helpottaneet arkea kukin tahoillamme. Nappaa mukaan, jos jokin sopii sinulle!
Sisältövaroitukset: koronan aiheuttama poikkeustilanne
Monet joutuvat koronan takia siirtymään etäopiskeluun tai -töihin, mutta kotona työskentely ei välttämättä onnistu kaikilta yhtä helposti. Kokosin alle muutamia vinkkejä, joista olen itse hyötynyt!
Sisältövaroitukset: rakenteellinen syrjintä mielenterveyden ongelmien kanssa eläviä kohtaan, hoitoon pääsemisen vaikeus, Kela, työkkäri (kaikki nämä yhteiskunnallisen keskustelun tasolla); hoidon ja tuen epääminen (myös kuvattuna tilanteena)
Tänään on maailman mielenterveyspäivä ja joka puolella sosiaalista mediaa kehotetaan kysymään, mitä kuuluu. Kysy kavereilta, puolisolta, ystäviltä mitä niille kuuluu. Suora rehellinen kysymys on tärkeä. Ja niin onkin.
Mut mä haluisin avautua nyt jostain muusta. Mielenterveyden ongelmat eivät ole tyhjiössä, ne ovat läsnä ja olemassa tässä yhteiskunnassa. Tukea antavan lähipiirin ja vaikka internetyhteisön avun lisäksi mielenterveysongelmia pitää katsoa myös yhteiskunnallisella tasolla.