Kotihäpeä ei ratkea sanomalla ettei kannata hävetä

[kuvassa mustavalkoinen piirros muumien esi-isästä, jonka edessä on vanhanaikainen lamppu ja sylissä koristeellinen nauha]

Olen törmännyt viime aikoina teksteihin, joissa sanotaan että kodin sotkuisuuden häpeä estää kutsumasta ihmisiä kotiin.

Tää on tärkeä ja omakohtainen aihe mulle, mutta… ne tsemppaaviksi tarkoitetut sanat, esim ”ei mua kiiinnosta onko imuroimatta” ei ihan tavoita ongelman laajuutta.

Väitän, että monelle mielenterveysongelmista kärsivälle asia on vielä paljon kipeämpi. Kodin ”siisteys” tai ”sotkuisuus” nimittäin liitetään todella vahvasti mielenterveyteen, johonkin mitä kuvataan ”arjenhallinnan ongelmiksi” ja jonka perusteella leimataan ihmisiä. (Aiheesta lisää täällä.)

Mua ei sinällään sotkuisuus haittaa, mutta en vaan pysty kuittaamaan kämpän välillä karmeaa kuntoa sanomalla että ”oon boheemi siivooja” tms. Vaikka se on perimmäinen syy, sillä mua ei kiinnosta siivota silloinkaan kun voin paremmin. Sotkuisuus muistuttaa mua niistä yhteiskunnan syrjivistä asenteista, siitä että mun koti voidaan nähdä ”todisteena” mun mielenterveydestä – tai lähinnä sen puutteesta. Eikä ne katoa sanomalla, että älä häpeä.

Kertoi: Eli nah